Suomi – Kalanviljelypalvelut – Harjavallan voimalaitoksen kalahautomon hoito
Popis
Kalahautomo sijaitsee Länsi-Suomen Voima Oy:n Harjavallan vesivoimalaitoksen tiloissa ja hautomon toiminnasta vastaa Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Hautomon toiminta on aloitettu vuonna 2016 ja haudonnan päälajina on vaellussiika. Kaudelle 2025-2026 on myös hankittu laitteistoa, jolla mahdollistetaan sekä lohen että taimenen haudonta vaellussiian ohella. Hautomon toiminta käsittää kokonaisuuden, jossa emokalat pyydetään Kokemäenjoesta, mäti hedelmöitetään ja haudotaan talven yli hautomossa. Työ päättyy keväällä kalanpoikasten istuttamiseen vastakuoriutuneina Kokemäenjokeen. Hautomon tekninen maksimikapasiteetti haudottavan mätimäärän osalta on vaellussiialla noin 200 litraa ja lohella sekä taimenella yhteensä noin 30 litraa. Vaellussiian mädinhaudonta toteutetaan haudontasuppiloissa (24 kpl) ja lohen sekä taimenen mäti haudonta-aseteissa (40 kpl). Kaikki kasvatetut kalanpoikaset varataan Elinvoimakeskuksen käyttöön, poikasten myynti ulkopuolisille tahoille on kiellettyä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus käyttää vesi- ja ympäristöluvissa määrättyjä kalatalousmaksuja kalataloudellisten haittojen kompensoimiseen kalatalousmaksujen käyttösuunnitelmien pohjalta. Hautomon toiminnan rahoittaminen on osa Kokemäenjoen voimalaitosten kalatalousmaksujen käyttösuunnitelmaa. Hankinta rahoitetaan Kokemäenjoen voimaloiden ja Kokemäenjoen alaosan kuormittajien kalatalousmaksuilla. Hankinnan arvoksi on arvioitu haudonnan onnistumisesta riippuen 30 000-90 000 € / vuosi. Kilpailutuksen tavoitteena on solmia toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden Toimittajan kanssa.
Kódy CPV
Dokumenty a podání
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Související zakázky
Suomi – Metsänhakkuisiin liittyvät palvelut – Johtoaukean raivaukset 2027, Savon Voima Verkko Oy
Savon Voima Verkko OyFinskoServices incidental to loggingDeadline za 30 dnůPublikováno 02. 11. 2026
Suomi – Metsänhoitopalvelut – Metsänhoidon palvelusopimus 2027-2028 (2029-2030)
Mäntsälän kuntaFinskoForestry servicesLogging servicesServices incidental to loggingDeadline za 29 dnůPublikováno 29. 10. 2026
Suomi – Maatalousalan palvelut – Maatalouslomituspalveluiden hankinta puitejärjestelynä, Sastamalan lomitusalue
Sastamalan kaupunkiFinskoAgricultural servicesDeadline za 26 dnůPublikováno 25. 10. 2026
Finland – Agricultural, forestry, horticultural, aquacultural and apicultural services – 51400085/003
Niras Finland OyFinskoAgricultural, forestry, horticultural, aquacultural and apicultural servicesDeadline za 17 dnůPublikováno 22. 10. 2026