Finnország – Áramszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Sähköverkon käytön palvelut
Beskrivelse
Hankintayksikön tavoitteena on hankkia sähköverkon käytön palveluiden toteuttamiseen palveluntuottaja, joka kykenee tuottamaan palvelun laadukkaasti ja kustannustehokkaasti pitkäaikaisen strategisen kumppanuuden puitteissa. Tavoitteena on erityisesti, että palveluntuottaja hyödyntää käytönvalvonnassa olemassa olevaa osaamista sekä Tilaajalta siirtyvää henkilöstöä siten, että sähköverkon käytön valvonta ja operointi voidaan järjestää kustannustehokkaasti. Lisäksi tavoitteena on, että sähköverkon käytön palveluissa tarvittavien tietojärjestelmien ja niihin liittyvien palveluiden sisällyttäminen hankinnan kohteeseen mahdollistaa palvelujen laadukkaamman ja tehokkaamman järjestämisen, mittakaavaetujen hyödyntämisen sekä kokonaistaloudellisten kustannussäästöjen saavuttamisen. Hankinnan tavoitteena on saavuttaa kokonaistaloudellisia kustannussäästöjä sähköverkon käytön valvonnassa ja operoinnissa samalla varmistaen toiminnan laatu, toimintavarmuus ja lainsäädännön vaatimusten täyttyminen. Hankittavaan palveluun liittyvät tarkemmat yksityiskohdat ja alustavat odotukset sekä nykyisen toiminnan kuvaus ja sisältö kuvataan tarkemmin neuvottelumenettelyyn valituille yrityksille lähetettävässä alustavassa tarjouspyynnössä. Palvelu kattaa Tilaajan sähkönjakeluverkon pienjännite (PJ), keskijännite (KJ) ja suurjänniteverkon (SJ) käytönvalvonnan ja operoinnin tässä hankinnan kuvauksessa määritellyssä laajuudessa. Palvelu sisältää sähköverkon käytön valvonnan ja operoinnin 24/7 periaatteella, käytönsuunnittelun, vikailmoitusten vastaanottamisen sekä käytönvalvonnan tietojärjestelmät niihin liittyvine palveluineen. Palvelun tulee täyttää sähköverkon käytön palveluihin liittyvät sähkötekniset reunaehdot ja sähköturvallisuutta koskevat vaatimukset kaikessa käyttötoiminnassa. Lisätietoja hankinnan kohteesta on kerrottu hankinta-ilmoituksen liitteellä "Liite 2 Hankinnan kohteen kuvaus".
CPV-koder
Dokumenter & indsendelse
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Relaterede udbud
Finnország – Vízszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Mikkelin Vesilaitoksen jätevesilaitosten operointipalvelut
Mikkelin kaupunkiFinlandWater distribution and related servicesIngen frist angivetPubliceret den 09. jul. 2026
Finnország – Vízszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Mikkelin Vesilaitoksen jätevesilaitosten operointipalvelut
Mikkelin kaupunkiFinlandWater distribution and related servicesIngen frist angivetPubliceret den 29. jun. 2026
Finnország – Áramszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Sähköverkon käytön palvelut
Pori Energia Sähköverkot OyFinlandElectricity distribution and related servicesIngen frist angivetPubliceret den 28. apr. 2026
Finnország – Közművek, közhasznú szolgáltatások – Osallistumispyyntö/Finavia Oyj - Helsinki-Vantaan Aurinkosähköjärjestelmä
Finavia OyjFinlandPublic utilitiesElectricity, heating, solar and nuclear energySolar energyIngen frist angivetPubliceret den 27. apr. 2026