Suomi – Tutkimus- ja kehitystoiminnan konsulttipalvelut – Yrityksen varautumisen 360-palveluiden muotoilu ja kehittäminen
Kuvaus
HVK:n yrityksen varautumisen 360 -konsepti koostaa varautumisen suositukset ja niihin liittyvät palvelut yhteen, jäsentää niitä osakokonaisuuksiin ja muodostaa alustan erilaisten palveluiden kytkemiseksi kokonaisuuteen tulevaisuudessakin. Konsepti luo selkeän ja käytettävän kokonaisuuden HVK:lle ja poolisihteereille sekä erityisesti palveluita käyttäville yrityksille ja sen on tarkoitus valmistua vuonna 2026. Jotta varautumisen palveluiden vaikuttavuus olisi mahdollisimman korkea, HVK haluaa panostaa niiden tehokkaaseen toimeenpanoon ja viestintään. Projektin tavoitteena on yritysten häiriönsietokyvyn vahvistamiseen liittyvien palveluiden käytettävyyden, saavutettavuuden ja vaikuttavuuden parantaminen. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa HVK:n prosesseja ja osaamista palveluiden hallintaan ja kehittämiseen liittyen. Toimeksianto vastaa tähän tarpeeseeseen, jossa kokonaisuuden kehittäminen ja palvelumuotoilu on isossa roolissa. HVK hankkii enintään kahdelle henkilölle jakautuvaa asiantuntijaresurssia arviolta 250-270 henkilötyöpäivän verran. Hankittavan projektihenkilön/-henkilöiden tehokkaaksi integroimiseksi osaksi Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa, tilaaja edellyttää, että projektiin osallistuva(t) henkilö(t) työskentelevät vähintään kaksi päivää viikossa Huoltovarmuuskeskuksen tiloissa (Aleksanterinkatu, Helsinki), ellei erikseen muuta sovita. Muuten etätyöskentely on sallittua. Projektihenkilölle/-henkilöille varataan työpiste ja tarvittavat työvälineet sekä oikeudet HVK:n toimesta.
CPV-koodit
Asiakirjat & lähetys
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Aiheeseen liittyvät hankinnat
Suomi – Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut – Liikenteen suunnitteluun liittyvien tehtävien puitejärjestely
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymäSuomiResearch and development services and related consultancy servicesEräpäivä 28 päivässäJulkaistu 29.10.2026
Finland – Research and development services and related consultancy services – Independent Assessment, Post-Project Institutionalisation Review and National Replication Roadmap for the Service Support Centre Model for Rural Water Services in Nepal. Two-Phase Assignment: Independent Evidence Generation and Government Advisory Support
Niras Finland OySuomiResearch and development services and related consultancy servicesEräpäivä 27 päivässäJulkaistu 25.10.2026
Suomi – Tutkimuslaboratorioiden palvelut – Fysikaalistekniset tutkimukset
KeskusrikospoliisiSuomiResearch laboratory servicesGround investigation servicesAnalysis servicesEi eräpäivää annettuJulkaistu 21.10.2026
Suomi – Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut – Kansallinen ilmastoriski- ja haavoittuvuustarkastelu
Maa- ja metsätalousministeriöSuomiResearch and development services and related consultancy servicesEräpäivä 21 päivässäJulkaistu 14.10.2026