Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Kuvaus
Hankinnan kohteena ovat pilaantuneeseen maaperään, sedimentteihin tai pohjaveteen liittyvät selvitykset, lupaprosessien hoitaminen ja kunnostustöiden valvonta erilaisiin maankäyttöhankkeisiin tilaajan toimintaympäristössä. Toimeksiannot ovat ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta vaativia asiantuntijatehtäviä. Asiantuntijatehtävät sisältävät pääsääntöisesti hankkeen valmistelua, suunnittelua, yhteistoiminnan koordinointia, päätöksenteon valmistelua, esittelyä ja raportointia jne. Kohteesta riippuen palveluntuottajalle voidaan myöntää erilaisia toimintavaltuuksia, jotka määritellään hankekohtaisesti. Hankinnan ja tehtävien sisältöä on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Kyseessä on puitejärjestely, johon valitaan osa-alueittain neljä palveluntuottajaa, mikäli hyväksyttyjä tarjouksia saapuu vähintään neljä/osa-alue. Puitejärjestely on kestoltaan kaksi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Katso tarkemmin sopimuskauden ja puitejärjestelyn toimintamalli sopimusluonnokselta. Tampereen kaupungin lisäksi hankinnassa tilaajana on Tampereen Vesi Oy.
CPV-koodit
Asiakirjat & lähetys
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Aiheeseen liittyvät hankinnat
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Tavanomaisten tilahankkeiden pää- ja arkkitehtisuunnittelun puitejärjestely 2027-2029 (2029-3031)
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaSuomiArchitectural, construction, engineering and inspection servicesEräpäivä 28 päivässäJulkaistu 20.9.2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Hekan hissikonsulttipalvelut
Helsingin kaupungin asunnot OySuomiArchitectural, construction, engineering and inspection servicesEräpäivä 27 päivässäJulkaistu 20.9.2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Vaasan meriväylän pohjatutkimukset 2026
VäylävirastoSuomiArchitectural, construction, engineering and inspection servicesEräpäivä 27 päivässäJulkaistu 20.9.2026
Suomi – Arkkitehtipalvelut – Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin arkkitehtuurikilpailu
Helsingin kaupungin liikenneliikelaitosSuomiArchitectural and related servicesEräpäivä 87 päivässäJulkaistu 16.9.2026