Finnország – Vízmérő órák – Etäluettavat vesimittarit
Cur síos
Tuomi Logistiikka Oy toteuttaa kilpailutuksen Tampereen Vesi Oy:n toimeksiannosta etäluettavista NB‑IoT‑vesimittareista. Hankittavat mittarit on tarkoitettu käytettäviksi Tampereen Vesi Oy:n määrittämässä tiedonsiirtoverkossa. Hankinnan kohteena on n. 13 500 etäluettavaa vesimittaria, joita käytetään laskutukseen tai verkostonhallintaan. Kilpailutuksen kohteena olevan hankinnan laajuus muodostuu etäluettavista vesimittareista. Kilpailutukseen sisältyvistä etäluettavista vesimittareista suurin osa on kokoluokkaa DN20-DN40. Pienempi osuus mittareista on kokoluokkaa DN50-DN150. Etäluennan mittausalueet sijaitsevat taajamassa tai haja-asutusalueilla Tampereen Veden toiminta-alueella. Hankinnan tavoitteena on, että Tampereen Vesi saa kattavan kokonaisuuden NB-IoT teknologialla varustettuja vesimittareita. Vesimittareiden teknologisten ominaisuuksien tulee vastata tarjouspyynnön mukaisesti tietoteknisiin vaatimuksiin ja säädöksiin. Toimittajilla tulee olla kyky toimittaa mittareita tarvittavissa toimitusajoissa, sekä tarjota teknistä tukea Suomen kielellä. Tarjottavien tuotteiden, palvelujen ja tiedonsiirtoteknologioiden tulee vastata tarjouspyynnön mukaisesti tietoteknisiin vaatimuksiin ja säädöksiin. Hankinta on jaettu osa-alueisiin seuraavasti: Osa-alue 1 :Etäluettava vesimittari DN 20 Osa-alue 2: Etäluettava vesimittari DN 25 Osa-alue 3: Etäluettava vesimittari DN 40 Osa-alue 4: Etäluettava vesimittari DN 50 Osa-alue 5: Etäluettava vesimittari DN 80 Osa-alue 6: Etäluettava vesimittari DN 100 Osa-lue 7: Etäluettava vesimittari DN 150 Tarjoukset voivat koskea kaikkia osia tai vain yhtä osaa. Kyseessä on puitejärjestely, jossa jokaiseen osa-alueeseen valitaan enintään 3 tarjouspyynnön ehdot täyttävää sopimustoimittajaa. Sopimuskausi alkaa mahdollisimman pian ja on voimassa 31.12.2027 asti.
Códanna CPV
Dátaí & iontráil
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Tairiscintí gaolmhara
Finnország – Laboratóriumi, optikai és precíziós felszerelések (kivéve szemüvegek) – Laitevaraosat ja biologiset testikitit
Tullian FhionlainnLaboratory, optical and precision equipments (excl. glasses)Déadlín i 33 láFoilsithe ar 03 MFómh 2026
Finnország – Kromatográfok – Liquid chromatograph (UHPLC) with CAD, DAD and QMS detectors
Natural Resources Institute Finlandan FhionlainnChromatographsDéadlín i 31 láFoilsithe ar 03 MFómh 2026
Finnország – Laboratóriumi, optikai és precíziós felszerelések (kivéve szemüvegek) – Hansel Oy:n "Laboratoriotarvikkeet, -kemikaalit ja -laitteet 2023-2027 (DPS)" dynaamisen hankintajärjestelmän voimassaolon jatkaminen 31.12.2029 asti
Hansel Oyan FhionlainnLaboratory, optical and precision equipments (excl. glasses)Rubber productsPlastic productsNíl deireadh ar leithFoilsithe ar 31 Lún 2026
Finnország – Laboratóriumi, optikai és precíziós felszerelések (kivéve szemüvegek) – Fast 3D live cell imaging microscope
Tampere University Foundation sran FhionlainnLaboratory, optical and precision equipments (excl. glasses)MicroscopesDéadlín i 24 láFoilsithe ar 30 Lún 2026