Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Opis
Hankinnan kohteena ovat pilaantuneeseen maaperään, sedimentteihin tai pohjaveteen liittyvät selvitykset, lupaprosessien hoitaminen ja kunnostustöiden valvonta erilaisiin maankäyttöhankkeisiin tilaajan toimintaympäristössä. Toimeksiannot ovat ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta vaativia asiantuntijatehtäviä. Asiantuntijatehtävät sisältävät pääsääntöisesti hankkeen valmistelua, suunnittelua, yhteistoiminnan koordinointia, päätöksenteon valmistelua, esittelyä ja raportointia jne. Kohteesta riippuen palveluntuottajalle voidaan myöntää erilaisia toimintavaltuuksia, jotka määritellään hankekohtaisesti. Hankinnan ja tehtävien sisältöä on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Kyseessä on puitejärjestely, johon valitaan osa-alueittain neljä palveluntuottajaa, mikäli hyväksyttyjä tarjouksia saapuu vähintään neljä/osa-alue. Puitejärjestely on kestoltaan kaksi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Katso tarkemmin sopimuskauden ja puitejärjestelyn toimintamalli sopimusluonnokselta. Tampereen kaupungin lisäksi hankinnassa tilaajana on Tampereen Vesi Oy.
CPV kodovi
Dokumenti i prijava
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Povezane nabave
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Arolammin raakapuun kuormauspaikka, yleissuunnitelma
VäylävirastoFinskaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRok za 29 danaObjavljeno na 22. ruj 2026.
Suomi – Energia ja siihen liittyvät palvelut – Energiatodistusten laadinta
Turun kaupunkiFinskaEnergy and related servicesEnergy-efficiency consultancy servicesRok za 37 danaObjavljeno na 22. ruj 2026.
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Hekan hissikonsulttipalvelut
Helsingin kaupungin asunnot OyFinskaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRok za 26 danaObjavljeno na 20. ruj 2026.
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Vaasan meriväylän pohjatutkimukset 2026
VäylävirastoFinskaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRok za 26 danaObjavljeno na 20. ruj 2026.