Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Kaavasuunnittelun konsulttipalvelut
Opis
Tuusulan kunta pyytää tarjousta erilaisista kaavasuunnitteluun liittyvistä konsulttipalveluista. Tällä hankinnalla tullaan perustamaan puitesopimus, johon tullaan valitsemaan enintään kolme (3) puitesopimustoimittajaa kuhunkin kuvattuun osa-alueeseen. Tarjouksen voi jättää koskien yhtä tai useampaa osa-aluetta. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdelle yhden vuoden optiokaudelle (2+1+1 vuotta). Sopimuskauden tavoitteena on alkaa 1.9.2026. Sopimuskautena tullaan teettämään kaavoitukseen liittyviä erityyppisiä toimeksiantoja. Tulevat toimeksiannot tarjotaan puitesopimuskilpailutuksessa menestymisjärjestyksen mukaisesti konsulteille. Mikäli toimeksiannon suorittamiseksi Toimittajalla ei ole tarvittavia resursseja, tarjotaan toimeksiantoa seuraavalle. Tilaaja pidättää mahdollisuuden tilata työn miltä tahansa puitesopimuksen kulloisenkin osa-alueen kilpailutuksessa kolmelta parhaiten menestyneeltä Toimittajalta kun toimeksiannon suuruus on alle 60 000 € (alv 0%) ja tähän on erityisen vahvat peruste. Puitesopimus ei anna yksinoikeutta toimeksiantoihin. Tilaaja ei sido määräostovelvoite. Tilaaja hankkii konsulttipalveluja määrärahansa puitteissa.
CPV kodovi
Dokumenti i prijava
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Povezane nabave
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – OULA Tasoristeysturvallisuuden parantaminen välillä Penttilä-Piltonen rakentamissuunnittelu, osallistumispyyntö
VäylävirastoFinskaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesNema rokaObjavljeno na 21. srp 2026.
Finnország – Laboratóriumi szolgáltatások – Liete- ja mädätenäytteiden laboratorioanalyysipalvelut 2026–2027
Kuljetus Tero Liukas OyFinskaLaboratory servicesRok za 24 danaObjavljeno na 20. srp 2026.
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Lappeenranta-Lauritsala rakennuttajakonsulttipalvelut
VäylävirastoFinskaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRailway engineering servicesConstruction-related servicesRok za 27 danaObjavljeno na 16. srp 2026.
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Valkeakosken kaupungin rakennusten tutkimuspalvelut, puitesopimus ajalle 1.9.2026-31.8.2028 + optio 12 kk + 12 kk
Valkeakosken kaupunkiFinskaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesArchitectural, engineering and planning servicesBuilding-fabric consultancy servicesRok za 24 danaObjavljeno na 13. srp 2026.