Finnország – Hulladékszállítási szolgáltatások – Tarjouspyyntö jätteiden keräyksistä ja kuljetuksista Mäntyharjun kunnan alueella
Leírás
Kymenlaakson Jäte Oy:n toimialueella on kolme urakka-aluetta, jotka on jaettu pienempiin osaurakoihin. Mäntyharjun jätteenkuljetusurakka on osa Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetusurakoita. Mäntyharjun urakka kilpailutetaan yhtenä kokonaisuutena, joten hankintaa ei jaeta osiin. Suunnitellun urakan laajuus on mitoitettu siten, että sen hoitaminen edellyttää arviolta 2-3 jäteautoa. Urakan kokonaisuus soveltuu myös mikro- ja pienyrityksille joko itsenäisesti (tai yhteenliittymänä) toteutettavaksi. Hankintayksikkö on arvioinut hankinnan jakamista osiin hankintalain 75 §:n mukaisesti. Tässä hankinnassa urakan jakaminen ei arvioinnin mukaan lisäisi mikroyritysten osallistumismahdollisuuksia, vaan urakan toteuttaminen yhtenä kokonaisuutena tukee tehokasta reittisuunnittelua, kaluston joustavaa käyttöä ja hallinnollisesti selkeää toteutusta. Tämän arvioidaan edistävän myös pienempien toimijoiden edellytyksiä osallistua kilpailutukseen. Tämä tarjouspyyntö koskee Kymenlaakson Jäte Oy:n (jäljempänä hankintayksikkö) Mäntyharjun kunnan alueella kotitalouksien, vapaa-ajan kiinteistöjen, kunnan hallinto- ja palvelutoiminnan kiinteistöjen sekä muiden asiakkaiksi liittyneiden kiinteistöjen jäteastioiden tyhjennystä, pesuja ja jätteiden kuljetuspalveluiden hankintaa.
CPV kódok
Dokumentumok és benyújtás
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Kapcsolódó közbeszerzések
Finnország – Szennyvíz- és hulladéktisztítási és környezetvédelmi szolgáltatások – Haravointi- ja puutarhajätteen vastaanotto TARJOUSPYYNTÖ
Tampereen Infra OyFinnországSewage, refuse, cleaning and environmental servicesHatáridő 36 nap múlvaMegjelent 2026. aug. 11.
Finnország – Takarítási szolgáltatások – Turun kaupungin puhtauspalvelut
Turun kaupunkiFinnországCleaning servicesHatáridő 26 nap múlvaMegjelent 2026. aug. 11.
Finnország – Takarítási és higiéniai szolgáltatások – Laitoshuoltopalvelujen hankinta Helsingin, Espoon, Hyvinkään, Vantaan, Sipoon, Järvenpään ja Nurmijärven kohteisiin
HUS-yhtymäFinnországCleaning and sanitation servicesHatáridő 42 nap múlvaMegjelent 2026. aug. 10.
Finnország – Hulladékkal és szeméttel kapcsolatos szolgáltatások – Topinojan jätekeskuksen sisäiset konetyöt
Lounais-Suomen Jätehuolto OyFinnországRefuse and waste related servicesHatáridő 25 nap múlvaMegjelent 2026. aug. 06.