Finnország – Belsőépítészeti szolgáltatások – Rikhardinkadun kirjaston sisustus- ja irtokalustesuunnittelu
Deskrizzjoni
Pyydämme tarjousta Rikhardinkadun kirjaston sisustus- ja irtokalustesuunnittelusta. Rikhardinkadun kirjasto on vuonna 1881 valmistunut Suomen ensimmäiseksi julkiseksi kirjastoksi. Rakennuksen alkuperäisenä arkkitehtina on toiminut Theodor Höijer. Rakennus edustaa ajalleen tyypillistä uusrenessanssia. Rakennusta ei ole virallisesti suojeltu, mutta koska kyseessä on valtakunnallisesti merkittävä rakennus, käsitellään kohdetta kuin suojeltua. Rakennusta peruskorjataan ja laajennetaan vuosien 2027–2029 aikana. Rikhardinkadun kirjaston tarkoitus on perusparannuksen jälkeen palvella entistäkin paremmin lähikirjastona alueen asukkaita, mutta myös houkutella kävijöitä laajemmin koko kaupungista. Kirjastoa kehitetään entistä vahvemmin lasten ja perheiden kirjastona. Perusparannus lisää tilaa, toimintamahdollisuuksia, turvallisuutta ja saavutettavuutta eri-ikäisille käyttäjille sekä vahvistaa keskustan arkea ja elinvoimaa houkuttelemalla kaupunkilaisia viettämään aikaa kirjastossa. Sisustus- ja irtokalustesuunnittelu on merkittävässä roolissa osana peruskorjausta. Tarkempi kuvaus hankinnasta on tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Kodi CPV
Dokumenti & sottomissjoni
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Offerti relatati
Finnország – Üzleti szolgáltatások: jog, marketing, tanácsadás, munkaerő-felvétel, nyomtatás és biztonság – Human Resources Management
Niras Finland Oyil-FinlandjaBusiness services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and securityDeadline fi 12 ajamNpubblikat f{date}
Finnország – Üzleti szolgáltatások: jog, marketing, tanácsadás, munkaerő-felvétel, nyomtatás és biztonság – Tulosparannus- ja tuottavuusohjelman suunnitelman toteuttaminen
Stara (Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos)il-FinlandjaBusiness services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and securityDeadline fi 27 ajamNpubblikat f{date}
Finnország – Munkaerő-toborzási szolgáltatás – Suorahakupalvelut ja siihen liittyvät arviointipalvelut
Veikkaus Oyil-FinlandjaRecruitment servicesDeadline fi 26 ajamNpubblikat f{date}
Finnország – Munkaerő-közvetítői szolgáltatások – Työnhaku- ja Uravalmennus Raaseporin työllisyysalueella
Raaseporin kaupunkiil-FinlandjaJob search servicesDeadline fi 57 ajamNpubblikat f{date}