Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Deskrizzjoni
Hankinnan kohteena ovat pilaantuneeseen maaperään, sedimentteihin tai pohjaveteen liittyvät selvitykset, lupaprosessien hoitaminen ja kunnostustöiden valvonta erilaisiin maankäyttöhankkeisiin tilaajan toimintaympäristössä. Toimeksiannot ovat ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta vaativia asiantuntijatehtäviä. Asiantuntijatehtävät sisältävät pääsääntöisesti hankkeen valmistelua, suunnittelua, yhteistoiminnan koordinointia, päätöksenteon valmistelua, esittelyä ja raportointia jne. Kohteesta riippuen palveluntuottajalle voidaan myöntää erilaisia toimintavaltuuksia, jotka määritellään hankekohtaisesti. Hankinnan ja tehtävien sisältöä on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Kyseessä on puitejärjestely, johon valitaan osa-alueittain neljä palveluntuottajaa, mikäli hyväksyttyjä tarjouksia saapuu vähintään neljä/osa-alue. Puitejärjestely on kestoltaan kaksi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Katso tarkemmin sopimuskauden ja puitejärjestelyn toimintamalli sopimusluonnokselta. Tampereen kaupungin lisäksi hankinnassa tilaajana on Tampereen Vesi Oy.
Kodi CPV
Dokumenti & sottomissjoni
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Offerti relatati
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Arolammin raakapuun kuormauspaikka, yleissuunnitelma
Väylävirastoil-FinlandjaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesDeadline fi 29 ajamIppubblikat f'22 Set 2026
Suomi – Energia ja siihen liittyvät palvelut – Energiatodistusten laadinta
Turun kaupunkiil-FinlandjaEnergy and related servicesEnergy-efficiency consultancy servicesDeadline fi 37 ajamIppubblikat f'22 Set 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Hekan hissikonsulttipalvelut
Helsingin kaupungin asunnot Oyil-FinlandjaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesDeadline fi 26 ajamIppubblikat f'20 Set 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Vaasan meriväylän pohjatutkimukset 2026
Väylävirastoil-FinlandjaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesDeadline fi 26 ajamIppubblikat f'20 Set 2026