Vjaġġa lill-kontenut
Regħa għall-ftit
Din it-tender ġiet skaduta.

Finnország – Javítási és karbantartási szolgáltatások – Helsingin kaupungilta avustuksia saavien kohteiden tarkastaminen

Helsingin kaupunkiil-FinlandjaNpubblikat fi 25 Mej 2026
Deadline passat

Deskrizzjoni

Hankinnan kohteena on kaupungilta avustusta saavien kohteiden tarkastukset. Tarkastuksilla varmistetaan, että avustuksia saaneet järjestöt, yritykset, yhteisöt, työryhmät tai yksityishenkilöt noudattavat avustusten käytössä avustuspäätöksiä, niihin liittyviä ehtoja sekä voimassa olevia ohjeita. Lisäksi tarkastuksissa arvioidaan mahdollisuuksien mukaan avustuksen saajien hyvän hallintotavan toteutumista sekä toiminnan laadullisten kriteerien täyttymistä. Tarkastukset perustuvat aineiston läpikäyntiin, jota täydennetään tarvittaessa avainhenkilöhaastatteluilla. Valvonnan tulee tuottaa riittävä varmuus avustuksen käytöstä suhteessa avustuksen suuruuteen ja luonteeseen kaikissa avustuslajeissa. Jokaisesta tarkastuksesta laaditaan avustuksensaajakohtainen tilinpidon ja avustuksen käytön tarkastusraportti. Raportit käydään läpi avustuksensaajien kanssa ja niitä voidaan hyödyntää myös kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa, sillä tarkastusten yhteydessä voidaan antaa suosituksia avustettavan toiminnan ja hallinnon kehittämiseksi. Kaupunki toimittaa tarkastajalle tarvittavat tausta-aineistot, mutta palveluntuottaja vastaa tarkastusten käytännön toteutuksesta, aikatauluttamisesta ja yhteydenpidosta tarkastuskohteisiin. Työhön sisältyvistä palavereista sovitaan tarkastusten yhteydessä. Palvelu edellyttää senior-tason asiantuntijoita, jotka hallitsevat sekä taloudellisen tarkastamisen että järjestöjen ja muiden avustuksensaajien toimintaympäristön riittävän laajasti. Hankinnasta muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan kolme toimittajaa. Puitesopimus on tarkoitettu koko kaupungin yhteiseksi, ja sitä voivat hyödyntää keskushallinnon lisäksi myös toimialat. Tavoitteena on turvata kaupungille yhdenmukainen, laadukas ja asiantunteva tarkastuspalvelu koko avustuskentän valvontaan. Sopimuksella katetaan kaikkien avustuslajien tarkastuksia, ja tarkastettavien avustusten kokoluokka vaihtelee noin 1 000–1 000 000 euron välillä. Tarkastusten kohdentaminen ja vuosittainen määrä voivat vaihdella toimialoittain, mutta kaupunki tavoittelee yhdenmukaista tarkastuskokonaisuutta, joka tukee avustustoiminnan läpinäkyvyyttä, oikeellisuutta ja hyvää hallintotapaa koko kaupungin tasolla. Puitesopimuskausi on neljä vuotta, ja sen arvioitu kokonaisarvo on noin 700 000 euroa. Tarkastuksia tehdään arviolta noin 50 avustuskohteeseen vuodessa. Helsingin kaupunki ei sitoudu vuosittaisiin tilausmääriin.

Kodi CPV

Repair and maintenance services

Dokumenti & sottomissjoni

Riżumat tal-Intelligenza Artifiċjali
Iġib il-ħdan għal riżumat tal-Intelligenza Artifiċjali

Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.

Offerti relatati