Finnország – Áramszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Sähköverkon käytön palvelut
Opis
Hankintayksikön tavoitteena on hankkia sähköverkon käytön palveluiden toteuttamiseen palveluntuottaja, joka kykenee tuottamaan palvelun laadukkaasti ja kustannustehokkaasti pitkäaikaisen strategisen kumppanuuden puitteissa. Tavoitteena on erityisesti, että palveluntuottaja hyödyntää käytönvalvonnassa olemassa olevaa osaamista sekä Tilaajalta siirtyvää henkilöstöä siten, että sähköverkon käytön valvonta ja operointi voidaan järjestää kustannustehokkaasti. Lisäksi tavoitteena on, että sähköverkon käytön palveluissa tarvittavien tietojärjestelmien ja niihin liittyvien palveluiden sisällyttäminen hankinnan kohteeseen mahdollistaa palvelujen laadukkaamman ja tehokkaamman järjestämisen, mittakaavaetujen hyödyntämisen sekä kokonaistaloudellisten kustannussäästöjen saavuttamisen. Hankinnan tavoitteena on saavuttaa kokonaistaloudellisia kustannussäästöjä sähköverkon käytön valvonnassa ja operoinnissa samalla varmistaen toiminnan laatu, toimintavarmuus ja lainsäädännön vaatimusten täyttyminen. Hankittavaan palveluun liittyvät tarkemmat yksityiskohdat ja alustavat odotukset sekä nykyisen toiminnan kuvaus ja sisältö kuvataan tarkemmin neuvottelumenettelyyn valituille yrityksille lähetettävässä alustavassa tarjouspyynnössä. Palvelu kattaa Tilaajan sähkönjakeluverkon pienjännite (PJ), keskijännite (KJ) ja suurjänniteverkon (SJ) käytönvalvonnan ja operoinnin tässä hankinnan kuvauksessa määritellyssä laajuudessa. Palvelu sisältää sähköverkon käytön valvonnan ja operoinnin 24/7 periaatteella, käytönsuunnittelun, vikailmoitusten vastaanottamisen sekä käytönvalvonnan tietojärjestelmät niihin liittyvine palveluineen. Palvelun tulee täyttää sähköverkon käytön palveluihin liittyvät sähkötekniset reunaehdot ja sähköturvallisuutta koskevat vaatimukset kaikessa käyttötoiminnassa. Lisätietoja hankinnan kohteesta on kerrottu hankinta-ilmoituksen liitteellä "Liite 2 Hankinnan kohteen kuvaus".
Kody CPV
Dokumenty i przesyłka
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Powiązane zamówienia
Finnország – Vízszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Mikkelin Vesilaitoksen jätevesilaitosten operointipalvelut
Mikkelin kaupunkiFinlandiaWater distribution and related servicesBrak terminuOpublikowano 09 lip 2026
Finnország – Vízszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Mikkelin Vesilaitoksen jätevesilaitosten operointipalvelut
Mikkelin kaupunkiFinlandiaWater distribution and related servicesBrak terminuOpublikowano 29 cze 2026
Finnország – Áramszolgáltatás és kapcsolódó szolgáltatások – Sähköverkon käytön palvelut
Pori Energia Sähköverkot OyFinlandiaElectricity distribution and related servicesBrak terminuOpublikowano 28 kwi 2026
Finnország – Közművek, közhasznú szolgáltatások – Osallistumispyyntö/Finavia Oyj - Helsinki-Vantaan Aurinkosähköjärjestelmä
Finavia OyjFinlandiaPublic utilitiesElectricity, heating, solar and nuclear energySolar energyBrak terminuOpublikowano 27 kwi 2026