Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Kaavasuunnittelun konsulttipalvelut
Opis
Tuusulan kunta pyytää tarjousta erilaisista kaavasuunnitteluun liittyvistä konsulttipalveluista. Tällä hankinnalla tullaan perustamaan puitesopimus, johon tullaan valitsemaan enintään kolme (3) puitesopimustoimittajaa kuhunkin kuvattuun osa-alueeseen. Tarjouksen voi jättää koskien yhtä tai useampaa osa-aluetta. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdelle yhden vuoden optiokaudelle (2+1+1 vuotta). Sopimuskauden tavoitteena on alkaa 1.9.2026. Sopimuskautena tullaan teettämään kaavoitukseen liittyviä erityyppisiä toimeksiantoja. Tulevat toimeksiannot tarjotaan puitesopimuskilpailutuksessa menestymisjärjestyksen mukaisesti konsulteille. Mikäli toimeksiannon suorittamiseksi Toimittajalla ei ole tarvittavia resursseja, tarjotaan toimeksiantoa seuraavalle. Tilaaja pidättää mahdollisuuden tilata työn miltä tahansa puitesopimuksen kulloisenkin osa-alueen kilpailutuksessa kolmelta parhaiten menestyneeltä Toimittajalta kun toimeksiannon suuruus on alle 60 000 € (alv 0%) ja tähän on erityisen vahvat peruste. Puitesopimus ei anna yksinoikeutta toimeksiantoihin. Tilaaja ei sido määräostovelvoite. Tilaaja hankkii konsulttipalveluja määrärahansa puitteissa.
Kody CPV
Dokumenty i przesyłka
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Powiązane zamówienia
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – OULA Tasoristeysturvallisuuden parantaminen välillä Penttilä-Piltonen rakentamissuunnittelu, osallistumispyyntö
VäylävirastoFinlandiaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesBrak terminuOpublikowano 21 lip 2026
Finnország – Laboratóriumi szolgáltatások – Liete- ja mädätenäytteiden laboratorioanalyysipalvelut 2026–2027
Kuljetus Tero Liukas OyFinlandiaLaboratory servicesTermin za 24 dniOpublikowano 20 lip 2026
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Lappeenranta-Lauritsala rakennuttajakonsulttipalvelut
VäylävirastoFinlandiaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRailway engineering servicesConstruction-related servicesTermin za 27 dniOpublikowano 16 lip 2026
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Valkeakosken kaupungin rakennusten tutkimuspalvelut, puitesopimus ajalle 1.9.2026-31.8.2028 + optio 12 kk + 12 kk
Valkeakosken kaupunkiFinlandiaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesArchitectural, engineering and planning servicesBuilding-fabric consultancy servicesTermin za 24 dniOpublikowano 13 lip 2026