Finnország – Kiállítási bútor – Näyttelyrakenteet
Descrição
Hankinnan kohteena on Museoviraston / Kansallismuseon ("Hankintayksikkö") Suomen kansallismuseon avausnäyttelyn "Alku" näyttelyrakenteiden (setworks) valmistus, viimeistely ja toimitus ("Tavara"). Alku on Suomen kansallismuseon avausnäyttely, joka tutkii ihmisen tapoja jäsentää maailmankaikkeutta, sen syntyä ja merkityksiä eri kulttuureissa ja aikakausissa. Näyttely avataan yleisölle Kansallismuseon uudelleenavautumisen yhteydessä huhtikuussa 2027. Näyttelyrakenteilla on keskeinen rooli kokonaisuudessa: ne luovat tilallisesti vaikuttavan kehyksen näyttelyn sisällöille, esineille ja digitaalisille elementeille. Hankinnan tavoitteena on saada korkealaatuiset, museokäyttöön soveltuvat ja pitkäikäiset näyttelyrakenteet, jotka toteuttavat näyttelysuunnitelman suunnitteluperiaatteet ja tekniset vaatimukset. Tavara tulee suunnitella siten, että siihen kuuluvat osat ovat purettavissa, varastoitavissa, kuljetettavissa ja uudelleenasennettavissa mahdollisia tulevia näyttely- ja kiertokäyttötarpeita varten. Hankinta perustuu näyttelysuunnittelutoimiston (Event / Museum Studio) laatimiin näyttelysuunnitelmiin ja yleispiirustuksiin. Hankinnan kohteeseen sisältyvät seuraavat osa-alueet: - Työpiirustusten laatiminen - ”Mockupien” ja prototyyppien toteuttaminen (siltä osin kuin vaadittu) - Rakenteiden valmistus ja pintakäsittely - Kuljetus Kansallismuseon tiloihin HANKINTAAN KUULUVAT RAKENTEET Liite 1 – Setworks Schedule - Oranssilla merkityissä riveissä erikseen mainitut metalliosat tai muut ulkopuolelta tilattavat komponentit liitteessä esitetyn mukaisesti - Oranssilla merkityt rakenteet eivät kuulu tähän hankintaan (toteutetaan Hankintayksikön omana työnä) - Vaaleanvihreällä merkityt rakenteet hankitaan erillisessä vitriinihankinnassa Tarjoajan vastuulla on perehtyä Setworks Schedule -liitteeseen ja tunnistaa, mitkä osat kuuluvat tämän hankinnan piiriin edellä kuvatun rajauksen perusteella. PINTAKÄSITTELYT JA MATERIAALIT Liite 2 – Finishes Schedule - Finishes Schedule sisältää viimeistelyjä koko näyttelyä varten. Tässä hankinnassa sovelletaan ainoastaan niitä viimeistelyjä, jotka liittyvät tähän hankintaan kuuluviin setworks-rakenteisiin. MOCKUPIT JA PROTOTYYPIT Osa hankintaan kuuluvista rakenteista edellyttää mockupien ja/tai prototyyppien toteuttamista ennen lopullista valmistusta. Liite 3 – Mockups and Prototypes Schedule - Tarjoajan tulee sisällyttää tarjoukseensa kaikki ne mockupit ja prototyypit, jotka liittyvät tämän hankinnan piiriin kuuluviin rakenteisiin - Tarjoajan tulee huomioida, että liitteessä oranssilla merkityt mockupit eivät kuulu hankintaan - Mockupit ja prototyypit ovat hyväksyntäpisteitä, joiden jälkeen varsinainen tuotanto etenee - Hyväksytyt mockupit voidaan soveltuvin osin käyttää osana lopullista toteutusta. TAIDE- JA ERITYISELEMENTIT Liite 4 – Art Commission / Specials Schedule - Hankintaan sisältyy Egg-installaatio (02.01_SP.01) - Hankintaan ei sisälly World Tree (02.05_SP.01) PIIRUSTUSAINEISTO JA TYÖPIIRUSTUKSET Liitteet 5-8, jotka sisältävät: • Overall GA’s • Details - Lisäksi tarjoajille toimitetaan pyynnöstä: • Exhibit Drawings • Pyyntö tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected] - Nämä piirustukset kuvaavat näyttelysuunnitelman periaatteet ja lähtökohdat - Työpiirustuksia, valmistuspiirustuksia tai asennuspiirustuksia ei toimiteta tarjousmateriaalin mukana - Työpiirustusten laatiminen kuuluu kokonaisuudessaan tähän hankintaan - Toimittaja vastaa: • kaikkien valmistuksen ja asennuksen edellyttämien työpiirustusten laatimisesta • niiden yhteensovittamisesta näyttelysuunnitelman kanssa • tarvittavasta koordinoinnista Hankintayksikön ja näyttelysuunnittelutoimiston kanssa HANKINNAN RAJAUKSET Tähän hankintaan eivät kuulu: - Media- ja AV-sisällöt - AV-laitteet, näytöt, soittimet tai muu elektroniikka - Vitriinien lasitus ja vitriinirakenteet - Oranssilla merkityt rakenteet jotka toteutetaan Kansallismuseon omana työnä - Vaaleanvihreällä merkityt rakenteet hankitaan erillisessä vitriinihankinnassa AIKATAULU (alustava) - Sopimuksen allekirjoitus: 7/2026 - Mockup- ja prototyyppivaihe: 8–9/2026 - Valmistus ja toimitus: 8–12/2026 - Hankinnan kohteena oleville rakenteille on asetettu porrastettu toimitusaikataulu, eli kaikkia rakenteita ei edellytetä toimitettavan yhdellä kertaa 16.10.2026 mennessä tulee toimittaa: 01.01_SW.01 01.01_SW.03 02.01_SW.16 02.02_SW.05 02.02_SW.11 02.02_SW.16 02.02_SW.33 02.03_SW.08 02.03_SW.16 02.03_SW.25 02.04_SW.07 02.04_SW.22 02.05_SW.11 02.06_SW.02 13.11.2026 mennessä tulee toimittaa 02.01_SW.21 11.12.2026 mennessä tulee toimittaa kaikki loput rakenteet Tarkempi aikataulu sovitaan valitun toimittajan kanssa. Aikataulussa on huomioitava, että Tavaran valmistus ja toimitus tapahtuvat museon avaamisprojektin aikana. Edelllä mainitusta syystä Hankintayksikkö varaa oikeuden tarjouspyynnössä esitettyjen ajankohtien aikataulumuutoksiin.
Códigos CPV
Documentos e envio
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Concursos relacionados
Finnország – Bútorok (beleértve irodai bútorok), lakberendezési cikkek, háztartási berendezések (kivéve világítás) és tisztítótermékek – 26023 Päiväkoti Helmen irtokalusteiden hankinta
Seinäjoen kaupunkiFinlândiaFurniture (incl. office furniture), furnishings, domestic appliances (excl. lighting) and cleaning productsKindergarten furniturePrazo em 66 diasPublicado em 08 de jul. de 2026
Finnország – Heverők – Potilashuoneiden vuodesohvat Uuteen Lastensairaalaan
HUS-yhtymäFinlândiaSetteesPrazo em 27 diasPublicado em 06 de jul. de 2026
Finnország – Fedélzeti élelmezési berendezések – Kenttäkeittimet M97
Puolustusvoimien logistiikkalaitosFinlândiaCatering equipmentPrazo em 17 diasPublicado em 28 de jun. de 2026
Finnország – Bútorok (beleértve irodai bútorok), lakberendezési cikkek, háztartási berendezések (kivéve világítás) és tisztítótermékek – Irtokalusteiden hankinta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueFinlândiaFurniture (incl. office furniture), furnishings, domestic appliances (excl. lighting) and cleaning productsFiling systemsLockersPrazo em 41 diasPublicado em 23 de jun. de 2026