Finnország – Élelmezési szolgáltatások – Kotiin annettavien palveluiden ateriapalvelut
Descriere
Hankinna kohteena Cook and Chill -menetelmällä valmistettuja aterioita ja niiden toimittamista asiakkaiden kotiin. Kotiin toimitettavalla aterialla tarkoitetaan yksittäispakattua, yhtä päivän pääateriaa, jonka tulee ateriakokonaisuutena kattaa noin kolmannes päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Asiakas voi lämmittää ateriansa oman aikataulunsa mukaan. Kotiateriapalvelun tarve voi syntyä yllättäen tai siihen siirrytään suunnitellusti henkilön toimintakyvyn heiketessä. Ateriapalvelun voi saada hyvinvointialueen myöntämisperusteiden mukaisesti. Tilaaja määrittelee palvelun piiriin kuuluvat Asiakkaat ja pudotuspaikat sopimuskauden aikana. Asiakkaat määrittelevät tilaamiensa aterioiden määrät. Palveluun kuuluvia aterioita valmistavan yrityksen tulee täyttää elintarvikelain (297/2021) ja Maa- ja metsätalousministeriön elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (318/2021) mukaiset rakenteelliset ja toiminnalliset vaatimukset elintarvikehuoneistosta, elintarvikkeiden laadusta, käsittelyhygieniasta, säilytyksestä ja kuljetuksesta sekä omavalvonnasta. Aterioiden tuotanto- ja välivarastointitilojen tulee olla elintarviketoimintaan soveltuvia. Palvelun sisältö tarkemmin liitteessä "Palvelunkuvaus"
Coduri CPV
Documente și transmitere
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Achiziții similare
Finnország – Élelmezési szolgáltatások – Tikkurilan vanhustenkeskuksen ateriapalvelujen hankinta
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueFinlandaCatering servicesTermen limită în 27 zilePublicat pe 07 iul. 2026
Finnország – Házhozszállítási szolgáltatások – Ateriakuljetuspalvelut Turun vankilaan
Leijona Catering OyFinlandaMeal delivery serviceTermen limită în 9 zilePublicat pe 05 iul. 2026
Finnország – Szállodai szállásszolgáltatás – Global Accommodation Services 2027 (00710)
Hansel OyFinlandaHotel accommodation servicesOther hotel servicesTermen limită în 48 zilePublicat pe 24 iun. 2026
Finnország – Szállodaipari, éttermi és kiskereskedelmi szolgáltatások – Ruokapalvelut, Hartolan kunta
Hartolan kuntaFinlandaHotel, restaurant and retail trade servicesFood, beverages, tobacco and related productsTermen limită în 46 zilePublicat pe 23 iun. 2026