Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Descriere
Hankinnan kohteena ovat pilaantuneeseen maaperään, sedimentteihin tai pohjaveteen liittyvät selvitykset, lupaprosessien hoitaminen ja kunnostustöiden valvonta erilaisiin maankäyttöhankkeisiin tilaajan toimintaympäristössä. Toimeksiannot ovat ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta vaativia asiantuntijatehtäviä. Asiantuntijatehtävät sisältävät pääsääntöisesti hankkeen valmistelua, suunnittelua, yhteistoiminnan koordinointia, päätöksenteon valmistelua, esittelyä ja raportointia jne. Kohteesta riippuen palveluntuottajalle voidaan myöntää erilaisia toimintavaltuuksia, jotka määritellään hankekohtaisesti. Hankinnan ja tehtävien sisältöä on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Kyseessä on puitejärjestely, johon valitaan osa-alueittain neljä palveluntuottajaa, mikäli hyväksyttyjä tarjouksia saapuu vähintään neljä/osa-alue. Puitejärjestely on kestoltaan kaksi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Katso tarkemmin sopimuskauden ja puitejärjestelyn toimintamalli sopimusluonnokselta. Tampereen kaupungin lisäksi hankinnassa tilaajana on Tampereen Vesi Oy.
Coduri CPV
Documente și transmitere
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Achiziții similare
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Arolammin raakapuun kuormauspaikka, yleissuunnitelma
VäylävirastoFinlandaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesTermen limită în 29 zilePublicat pe 22 sept. 2026
Suomi – Energia ja siihen liittyvät palvelut – Energiatodistusten laadinta
Turun kaupunkiFinlandaEnergy and related servicesEnergy-efficiency consultancy servicesTermen limită în 37 zilePublicat pe 22 sept. 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Hekan hissikonsulttipalvelut
Helsingin kaupungin asunnot OyFinlandaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesTermen limită în 26 zilePublicat pe 20 sept. 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Vaasan meriväylän pohjatutkimukset 2026
VäylävirastoFinlandaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesTermen limită în 26 zilePublicat pe 20 sept. 2026