Finska – Storitve izobraževanja in usposabljanja – Tampereen harrastamisen malli
Opis
Tampereen kaupungin Lupa liikkua ja Lupa harrastaa -toiminta on osa valtakunnallista Harrastamisen Suomen mallia, jonka tavoite on tarjota peruskoululaisille (1.lk – 9.lk) laadukkaita, mieluisia ja maksuttomia harrastusmahdollisuuksia oman koulun ja kodin läheisyydessä, lasten toiveita kuullen. Harrastusten järjestäjinä voi toimia urheiluseuroja, yksittäisiä taiteilijoita ja taidekasvattajia, ammattimaisia taide-, kulttuuri-, ja liikuntatoimijoita sekä muita ammattimaisia toimijoita. Harrastustoiminta on koko lukuvuoden kestävää toimintaa, joka alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa. Tampereen kaupunki tulee kilpailuttamaan lapsille ja nuorille suunnatun harrastustoiminnan järjestämisen aikajaksolle syyskuu 2023 - kesäkuu 2028 osana Harrastamisen Suomen malli -hanketta. Tämän ajanjakson aikana julkaistaan useampia tarjouspyyntöjä. Kilpailutukset toteutetaan nyt perustettavan dynaamisen hankintajärjestelmän puitteissa. Dynaaminen hankintajärjestelmä on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa dynaamisessa hankintajärjestelmässä ilmoittaudutaan mukaan ko. järjestelmään ja siinä tarkistetaan ehdokkaan soveltuvuus ja toisessa vaiheessa ehdokkaat voivat antaa tarjouksia tarjouskilpailuihin, jotka järjestetään DPS järjestelmän sisällä. Kaikki kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät toimittajat valitaan mukaan DPS:sään. Hankintajärjestelmä sisältää kolme erillistä osa-aluetta: 1) liikunnallinen harrastustoiminta, 2) kulttuurinen, digitaalinen ja muu harrastustoiminta, 3) erityislapsille suunnattu harrastustoiminta.
CPV kodi
Dokumenti in oddaja
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Povezana naročila
Suomi – Koulutusalan palvelut – Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja ennallistamisen osaamistarpeet
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskusFinskaTraining facilitiesRok v 38 dnehObjavljeno na 02. nov. 2026
Suomi – Henkilökunnan koulutuspalvelut – Henkilöstön osaamisen kehittämisen palvelut 2027-2029 (2030)
Jyväskylän kaupunkiFinskaStaff training servicesRok v 12 dnehObjavljeno na 01. nov. 2026
Suomi – Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut – Työmarkkinoiden muuttuviin osaamistarpeisiin vastaavien työvoimakoulutusten dynaaminen toimittajarekisteri (DPS)
Oulun kaupunkiFinskaAdult and other education servicesRok ni podanObjavljeno na 01. nov. 2026
Suomi – Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut – Turun työllisyysalueen kotoutumiskoulutus
Turun kaupunkiFinskaAdult and other education servicesRok v 24 dnehObjavljeno na 28. okt. 2026