Suomi – Urheilutarvikkeet ja -välineet – Liikunta- ja urheiluvälineiden hankinta
Opis
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pyytää tarjousta peruskoulujen ja lukioiden liikunta- ja urheiluvälineistä ajalle 1.10.2026 - 30.9.2028. Hankintaan sisältyy kahden (2) vuoden optio, jonka käytöstä päättää tilaaja. Tarjottavien tuotteiden tulee olla yleisesti kouluissa käytettäviä ja laadultaan ja ominaisuuksiltaan peruskoulu- ja lukiokäyttöön sopivia (esim. urheilulukio tai koulun urheilupainotteisuus). Lisäksi liikunta- ja urheiluvälineiden tulee olla turvallisia, huollettavia, kunnostettavia ja niihin tulee saada varaosia vähintään kolmen (3) vuoden ajan. Tarjouksen voi antaa yhdestä, useammasta tai kaikista osa-alueista, mutta kuitenkin siten, että tarjouspyynnössä esitetyt osa-alueet tulee tarjota kokonaisina. Osa-alueen sisällä jokaista tuotetta on tarjottava. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvio sopimuskaudelta optioineen 1 300 000 - 1 500 000 euroa. Tämä arvio sisältää kaikki hankinnan osa-alueet yhteenlaskettuna. Merkittävä osa tilattujen välineiden toimituksista sijoittuu kesäkaudelle, sillä suuri osa perusparannus- ja uudiskohdehankkeista valmistuu kesä-heinäkuussa ja kohteen toiminta käynnistyy elokuussa. Toimitusaikojen pitävyydellä on tilaajalle olennainen merkitys.
CPV kodi
Dokumenti in oddaja
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Povezana naročila
Suomi – Leikkikenttävälineet – Kahden uniikin leikkivälineen hankinta Lappeenrannan kaupungille
Lappeenrannan kaupunkiFinskaPlayground equipmentPark and playground equipmentLandscaping work for playgroundsRok v 31 dnehObjavljeno na 02. nov. 2026
Suomi – Pelit ja lelut; huvipuistolaitteet – Leikkivälineet ja pelit
Tuomi Logistiikka OyFinskaGames and toys; fairground amusementsToysRok v 27 dnehObjavljeno na 28. okt. 2026
Suomi – Kuntolaitteet – Kuntosalilaitteet DPS
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueFinskaFitness equipmentsRok ni podanObjavljeno na 19. maj 2026
Slovensko – Zariadenie ihrísk – Eko park Voderady
Obec VoderadySlovaškaPlayground equipmentLandscaping work for parksFootpath construction workRok v 7 dnehObjavljeno na 02. nov. 2026