Finska – Ladje in čolni – Avustusjäänmurtajan hankinta
Opis
HANKINNAN TAUSTA JA TARKOITUS Väylävirasto (jäljempänä myös "hankintayksikkö") kilpailuttaa uuden sukupolven Itämeren avustusjäänmurtajan osana Euroopan Unionin rahoittamaa WINMOS IV -hanketta. Hankinta toteutetaan neuvottelumenettelynä siten kuin jäljempänä on tarkemmin kuvattu. Tarjouskilpailun perusteella valitaan yksi (1) toimittaja, joka vastaa jäänmurtajan kokonaistoimituksesta.
HANKINNAN KOHDE
Hankinnan kohteena on yhden B+-kokoluokan avustusjäänmurtajan kokonaistoimitus, joka sisältää aluksen rakentamisen, varustelun ja koestuksen hankintayksikön teettämien suunnitelmien mukaisesti sekä luovutuksen tilaajalle sovitussa käyttövalmiudessa. Toimitus sisältää myös koulutuksen, teknisen dokumentaation, sekä takuuajan teknisen tuen. Jäänmurto on osa Suomen huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta, avustusjäänmurtajan tehtävä on Suomen viennin ja tuonnin turvaaminen kauppalaivoja avustamalla ja hinaamalla. Aluksen tulee kyetä toimimaan dynaamisessa ja deformoituneessa jääkentässä ja sen tulee olla polttoainetaloudellinen ja merikelpoinen avovedessä.
Hankinta toteutetaan neuvottelumenettelynä siten kuin jäljempänä on tarkemmin kuvattu. Neuvottelumenettelyn tarkoituksena on, että hankintayksikkö neuvottelee hankinnan ehdoista neuvottelumenettelyyn valittujen tarjoajien kanssa kuitenkin siten, että seuraavista hankinnan kohteelle asetetuista vähimmäisvaatimuksista ja liitteessä 9 esitetyistä hinta-laatusuhteen vertailuperusteista ei neuvotella:
1) Maksimisyväys jäänmurrossa: enintään 8.00 m
2) Aluksella tulee olla seuraava jäänmurtokyky yksivuotisessa tasaisessa jäässä, jonka taivutuslujuus on 500 kPa:
Eteenpäin:
- vähintään 5 solmun nopeus jään paksuuden ollessa 0.8 m; ja
- vähintään 8 solmun nopeus jään paksuuden ollessa 0.6 m.
Taaksepäin:
- vähintään 3 solmun nopeus jään paksuuden ollessa 0.8 m; ja
- vähintään 5 solmun nopeus jään paksuuden ollessa 0.6 m.
3) Aluksen nopeuden tulee olla vähintään 12 solmua jääuomassa, joka on tehty 0.6 m paksuiseen tasaiseen jäähän.
4) Aluksen tulee pystyä läpäisemään seuraavat jäävallit:
- 8 m paksuinen jäävalli vähintään 2 solmun keskinopeudella; ja
- 10 m paksuinen jäävalli ilman nopeusvaatimusta.
5) Aluksen tulee pystyä siirtoajoon 10 solmun nopeudella 3 m merkitsevässä aallonkorkeudessa.
Hankinta-asiakirjat on listattu ja kuvattu osallistumispyynnön liitteenä (liite 1) olevassa asiakirjaluettelossa.
LISÄHANKINTAMAHDOLLISUUDET (OPTIOT)
Hankinta tulee sisältämään seuraavat lisähankintamahdollisuudet (Optiot):
- Optio 1: Erittelyssä kuvattu lisävarustelu alukselle öljyntorjuntaoperaatioita varten
- Optio 2: Sisaralus
- Optio 2.1: Erittelyssä kuvattu lisävarustelu sisaralukselle öljyntorjuntaoperaatioita varten
HANKINTAMENETTELY
Tarjouskilpailu toteutetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, myöh. hankintalaki) mukaisena neuvottelumenettelynä. Toisin sanoen tässä vaiheessa hankinnasta kiinnostuneita toimijoita pyydetään lähettämään osallistumishakemus. Hankintayksikkö valitsee toimittajan lopullisten tarjousten perusteella myöhemmässä vaiheessa neuvotteluvaiheessa mukana oleville tarjoajille julkaistavan lopullisen tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti. Ks. tarkempi kuvaus hankintamenettelystä osallistumispyynnön kohdasta "Menettelyn kuvaus".
HANKINNAN AIKATAULU
1. Hankintailmoituksen ja osallistumispyynnön lähetys julkaistavaksi: 9.3.2026
2. Lisätietokysymysten määräaika: 25.3.2026 klo 12:00
3. Vastaukset lisätietokysymyksiin: 1.4.2026
4. Osallistumishakemusten määräaika: 8.4.2026 klo 12:00
Edellä mainittujen vaiheiden jälkeen hankintamenettely etenee seuraavan tavoiteaikataulun mukaisesti:
- Neuvottelukutsun ja alustavan tarjouspyynnön toimitus neuvotteluvaiheeseen valituille tarjoajille: 13.4.2026
- Tutustumismahdollisuus mallikoeraportteihin: vko 17 - 19 (tarkat ajankohdat ilmoitetaan alustavassa tarjouspyynnössä)
- Neuvottelukutsuun ja alustavaan tarjouspyyntöön liittyvien lisätietokysymysten määräaika: 13.5.2026
- Vastaukset lisätietokysymyksiin: 20.5.2026
- Alustavien tarjousten määräaika: 1.6.2026
- Neuvott
CPV kodi
Dokumenti in oddaja
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Povezana naročila
Finnország – Különleges célú mozgatható konténer – Osallistumishakemuspyyntö - M15 Johtamiskontit
Puolustusvoimien logistiikkalaitosFinskaSpecial-purpose mobile containersSecurity, fire-fighting, police and defence equipmentRok ni podanObjavljeno na 01. sep. 2026
Finnország – Különleges célú gépjárművek – Säiliöauton hankinta pelastuslaitoksen käyttöön
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueFinskaSpecial-purpose motor vehiclesRok v 34 dnehObjavljeno na 01. sep. 2026
Finnország – Sínek – Rails for track laying 2027
VäylävirastoFinskaRailsRok ni podanObjavljeno na 30. avg. 2026
Finnország – Utcaseprő járművek – 3 kpl täyssähköinen lakaisuajoneuvo
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos StaraFinskaRoad-sweeping vehiclesRok v 28 dnehObjavljeno na 30. avg. 2026