Finska – Laboratorijske storitve – Laboratoriovälinehuolto
Opis
Hankkeena on VTT:n tutkimuksen tarpeisiin Espoon Tekniikantie 21 sijaitsevassa toimipisteessä toteutettavat välinehuoltopalvelut. Välinehuoltopalveluilla tarkoitetaan tutkimuksessa käytettyjen astioiden ja välineiden keräämistä, puhdistusta, kuivausta, palauttamista laboratorioihin sekä tarvittaessa niiden pakkausta ja sterilointia. Hankkeen kohdetta on kuvattu tarkemmin hankintailmoituksen liitteissä, esimerkiksi O1 Palvelun kuvaus. TILOJEN NÄYTTÖ VTT:n palvelutarpeen tarkempaa tutustumista varten VTT järjestää palveluntarpeeseen liittyvän esittelyn torstaina 21.5.2026 klo 10 alkaen. Esittelytilaisuuteen on hyvä varata kaksi (2) tuntia. Esittelytilaisuuteen osallistuvien henkilöiden tulee saapua osoitteeseen Tekniikantie 21, Espoo klo 9.45 mennessä. Yhdestä yrityksestä voi osallistua esittelytilaisuuteen enintään kaksi (2) henkilöä. Osallistujien tulee todentaa henkilöllisyytensä esittelytilaisuuden alussa. Esittelytilaisuuteen osallistujilla tulee olla pitkälahkeiset housut sekä mahdollisuuksien mukaan omat turvakengät. Pyydämme ilmoittamaan osallistumisenne näyttötilaisuuteen tiistaihin 19.5.2026 klo 12.00 mennessä osoitteeseen: [email protected]. Tilojen näyttöön osallistuvan yrityksen tulee toimittaa osallistumispyynnön liitteenä oleva salassapitosopimus (liite O6) allekirjoitettuna sähköpostin liitteenä ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli osallistuja tarvitsee turvakenkiä, pyydämme ilmoittamaan kengännumerot ilmoittautumisen yhteydessä. Tilojen näyttötilaisuudessa esiin tulleet kysymykset tulee toimittaa kirjallisesti Cloudia tarjouspalvelu-portaalin kautta osallistumispyynnössä esitettyjen ohjeiden mukaisesti. Tilaisuudessa kysymyksiin ei voida vastata.
CPV kodi
Dokumenti in oddaja
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Povezana naročila
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Kuntotutkimukset
Helsingin kaupungin asunnot OyFinskaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRok v 22 dnehObjavljeno na 04. nov. 2026
Suomi – Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut – Vt 8 parantaminen Kokkolan keskusta, rakennuttaminen ja valvonta
VäylävirastoFinskaArchitectural, engineering and planning servicesRok v 34 dnehObjavljeno na 03. nov. 2026
Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Vastuullisuuskonsultointi
Senaatti-kiinteistötFinskaEnvironmental engineering consultancy servicesRok v 29 dnehObjavljeno na 03. nov. 2026
Suomi – Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut – Kaavoituksen asiantuntijapalveluiden puitejärjestelysopimus ajalle (tavoite) 1.4.2027- 31.3.2029 ja optio 2 vuotta
Turun kaupunkiFinskaArchitectural, engineering and planning servicesUrban planning and landscape architectural servicesArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRok v 39 dnehObjavljeno na 03. nov. 2026