Finnország – Belsőépítészeti szolgáltatások – Rikhardinkadun kirjaston sisustus- ja irtokalustesuunnittelu
Beskrivning
Pyydämme tarjousta Rikhardinkadun kirjaston sisustus- ja irtokalustesuunnittelusta. Rikhardinkadun kirjasto on vuonna 1881 valmistunut Suomen ensimmäiseksi julkiseksi kirjastoksi. Rakennuksen alkuperäisenä arkkitehtina on toiminut Theodor Höijer. Rakennus edustaa ajalleen tyypillistä uusrenessanssia. Rakennusta ei ole virallisesti suojeltu, mutta koska kyseessä on valtakunnallisesti merkittävä rakennus, käsitellään kohdetta kuin suojeltua. Rakennusta peruskorjataan ja laajennetaan vuosien 2027–2029 aikana. Rikhardinkadun kirjaston tarkoitus on perusparannuksen jälkeen palvella entistäkin paremmin lähikirjastona alueen asukkaita, mutta myös houkutella kävijöitä laajemmin koko kaupungista. Kirjastoa kehitetään entistä vahvemmin lasten ja perheiden kirjastona. Perusparannus lisää tilaa, toimintamahdollisuuksia, turvallisuutta ja saavutettavuutta eri-ikäisille käyttäjille sekä vahvistaa keskustan arkea ja elinvoimaa houkuttelemalla kaupunkilaisia viettämään aikaa kirjastossa. Sisustus- ja irtokalustesuunnittelu on merkittävässä roolissa osana peruskorjausta. Tarkempi kuvaus hankinnasta on tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
CPV-koder
Dokument & inlämning
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Liknande upphandlingar
Finnország – Üzleti szolgáltatások: jog, marketing, tanácsadás, munkaerő-felvétel, nyomtatás és biztonság – Human Resources Management
Niras Finland OyFinlandBusiness services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and securityDeadline om 12 dagarPublicerad den 19 juli 2026
Finnország – Üzleti szolgáltatások: jog, marketing, tanácsadás, munkaerő-felvétel, nyomtatás és biztonság – Tulosparannus- ja tuottavuusohjelman suunnitelman toteuttaminen
Stara (Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos)FinlandBusiness services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and securityDeadline om 27 dagarPublicerad den 19 juli 2026
Finnország – Munkaerő-toborzási szolgáltatás – Suorahakupalvelut ja siihen liittyvät arviointipalvelut
Veikkaus OyFinlandRecruitment servicesDeadline om 26 dagarPublicerad den 12 juli 2026
Finnország – Munkaerő-közvetítői szolgáltatások – Työnhaku- ja Uravalmennus Raaseporin työllisyysalueella
Raaseporin kaupunkiFinlandJob search servicesDeadline om 57 dagarPublicerad den 09 juli 2026