Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Beskrivning
Hankinnan kohteena ovat pilaantuneeseen maaperään, sedimentteihin tai pohjaveteen liittyvät selvitykset, lupaprosessien hoitaminen ja kunnostustöiden valvonta erilaisiin maankäyttöhankkeisiin tilaajan toimintaympäristössä. Toimeksiannot ovat ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta vaativia asiantuntijatehtäviä. Asiantuntijatehtävät sisältävät pääsääntöisesti hankkeen valmistelua, suunnittelua, yhteistoiminnan koordinointia, päätöksenteon valmistelua, esittelyä ja raportointia jne. Kohteesta riippuen palveluntuottajalle voidaan myöntää erilaisia toimintavaltuuksia, jotka määritellään hankekohtaisesti. Hankinnan ja tehtävien sisältöä on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Kyseessä on puitejärjestely, johon valitaan osa-alueittain neljä palveluntuottajaa, mikäli hyväksyttyjä tarjouksia saapuu vähintään neljä/osa-alue. Puitejärjestely on kestoltaan kaksi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Katso tarkemmin sopimuskauden ja puitejärjestelyn toimintamalli sopimusluonnokselta. Tampereen kaupungin lisäksi hankinnassa tilaajana on Tampereen Vesi Oy.
CPV-koder
Dokument & inlämning
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Liknande upphandlingar
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Arolammin raakapuun kuormauspaikka, yleissuunnitelma
VäylävirastoFinlandArchitectural, construction, engineering and inspection servicesDeadline om 29 dagarPublicerad den 22 sep. 2026
Suomi – Energia ja siihen liittyvät palvelut – Energiatodistusten laadinta
Turun kaupunkiFinlandEnergy and related servicesEnergy-efficiency consultancy servicesDeadline om 37 dagarPublicerad den 22 sep. 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Hekan hissikonsulttipalvelut
Helsingin kaupungin asunnot OyFinlandArchitectural, construction, engineering and inspection servicesDeadline om 26 dagarPublicerad den 20 sep. 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Vaasan meriväylän pohjatutkimukset 2026
VäylävirastoFinlandArchitectural, construction, engineering and inspection servicesDeadline om 26 dagarPublicerad den 20 sep. 2026