Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Beskrivning
Hankinnan kohteena ovat pilaantuneeseen maaperään, sedimentteihin tai pohjaveteen liittyvät selvitykset, lupaprosessien hoitaminen ja kunnostustöiden valvonta erilaisiin maankäyttöhankkeisiin tilaajan toimintaympäristössä. Toimeksiannot ovat ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta vaativia asiantuntijatehtäviä. Asiantuntijatehtävät sisältävät pääsääntöisesti hankkeen valmistelua, suunnittelua, yhteistoiminnan koordinointia, päätöksenteon valmistelua, esittelyä ja raportointia jne. Kohteesta riippuen palveluntuottajalle voidaan myöntää erilaisia toimintavaltuuksia, jotka määritellään hankekohtaisesti. Hankinnan ja tehtävien sisältöä on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Kyseessä on puitejärjestely, johon valitaan osa-alueittain neljä palveluntuottajaa, mikäli hyväksyttyjä tarjouksia saapuu vähintään neljä/osa-alue. Puitejärjestely on kestoltaan kaksi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Katso tarkemmin sopimuskauden ja puitejärjestelyn toimintamalli sopimusluonnokselta. Tampereen kaupungin lisäksi hankinnassa tilaajana on Tampereen Vesi Oy.
CPV-koder
Dokument & inlämning
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Liknande upphandlingar
Suomi – Erilaiset insinööripalvelut – Tietopalvelukonsultoinnin hankinta 2027-(2033)
Senaatti-kiinteistötFinlandMiscellaneous engineering servicesDeadline om 32 dagarPublicerad den 14 okt. 2026
Suomi – Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut – Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen liikenneturvallisuustyön puitesopimus 2027 - 2029
Pohjois-Suomen elinvoimakeskusFinlandArchitectural, engineering and planning servicesDeadline om 32 dagarPublicerad den 14 okt. 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Maantien 1583 (Atomitie) rakentaminen välillä Mt 170- Saaristotie, Loviisa rakentamissuunnittelu
VäylävirastoFinlandArchitectural, construction, engineering and inspection servicesDeadline om 13 dagarPublicerad den 14 okt. 2026
Suomi – Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut – Osallistumispyyntö, Liminka-Oulu kaksoisraide, rakentamissuunnittelu Kempele - Oulu
VäylävirastoFinlandArchitectural, construction, engineering and inspection servicesIngen frist angivenPublicerad den 14 okt. 2026