Finnland – Medizinische Geräte – Osallistumisilmoitus 185202 Peijaksen sairaala Leikkausosaston laajennus ja peruskorjaus KSL Hankintaosio 2
Beschreibung
HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa Peijaksen sairaalan Leikkausosaston laajennus ja peruskorjaus -hankkeeseen kiinteät sairaalalaitteet tarjouspyynnön ja sen asiakirjojen mukaisesti. Peijaksen sairaalaan on keskitetty Etelä-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueen urologinen robottisyöpäkirurgia ja vaativa tekonivelkirurgia. Keskitetyn toiminnan piiriin kuuluu myös tiettyjen vaativien erityisryhmien, kuten hemofilia- ja lyhytkasvuisten potilaiden ortopedinen kirurgia. Uudisrakennukseen tulee kahteen kerrokseen yhteensä 20 geneeristä leikkaussalia ja kolme heräämötilaa. Leikkaussalit jaetaan kahteen kerrokseen siten, että 1. kerrokseen tulee 11 salia ja 2. kerrokseen 9 salia. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan uudisrakennukseen leikkaussalit ja osa heräämötiloista. Leikkaustoiminta uusissa leikkaussaleissa voidaan aloittaa ensimmäisen vaiheen valmistuttua. Leikkausosaston laajennus ja peruskorjaus -hanke sijoittuu HUS-yhtymän Peijaksen sairaala-alueelle Vantaalle. Rakennuspaikan osoite on Sairaalakatu 1, 00140 Vantaa. Hankintaohjelma kohdistuu Peijaksen sairaalan Leikkausosaston laajennus ja peruskorjaus -hankkeen rakennuttajan erillishankintoihin (REH): Kiinteät sairaalalaitteet (KSL), Hankintaosio KSL 2. Hankintaosio KSL 2 on jaettu viiteen (5) osa-alueeseen kohdistuen leikkausosaston ja heräämön laitteisiin. Hankintaosa-alue ostetaan yhdeltä tarjoajalta. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useita eri hankintaosa-alueita ja antaa vaihtoehtoisia tarjouksia.
CPV-Codes
Unterlagen & Angebotsabgabe
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Ähnliche Ausschreibungen
Finnland – Medizinische Geräte – Kaihimikroskooppi leikkaussalikäyttöön Savonlinnaan + optio 2027 - Etelä-Savon hyvinvointialue, Eloisa
Etelä-Savon hyvinvointialueFinnlandMedizinische GeräteReparatur und Wartung von medizinischen Geräten und PräzisionsgerätenReparatur und Wartung von medizinischen und chirurgischen EinrichtungenFrist in 30 TagenVeröffentlicht am 03. Sept. 2026
Finnland – Medizinische Ausrüstungen, Arzneimittel und Körperpflegeprodukte – Urologiset tarvikkeet 2
Sansia OyFinnlandMedizinische Ausrüstungen, Arzneimittel und KörperpflegeprodukteFrist in 30 TagenVeröffentlicht am 02. Sept. 2026
Finnland – Medizinische Ausrüstungen, Arzneimittel und Körperpflegeprodukte – Verisuonikirurgiset laitteet ja tarvikkeet 2026-2032 DPS
HUS-yhtymäFinnlandMedizinische Ausrüstungen, Arzneimittel und KörperpflegeprodukteMedizinische VerbrauchsartikelOP-InstrumenteKeine Frist angegebenVeröffentlicht am 31. Aug. 2026
Finnland – Diagnostikausrüstung – Diffuusiokapasiteetti/Spirometrialaitteistot
Etelä-Savon hyvinvointialueFinnlandDiagnostikausrüstungFrist in 29 TagenVeröffentlicht am 30. Aug. 2026