Finnland – Dienstleistungen in der Forstwirtschaft – Suurten taajamametsänhoitokohteiden tuntityöt / Hollolan kunta
Beschreibung
Hankinnan kohteena on Hollolan kunnan taajamametsänhoidon suurten työmaakokonaisuuksien tuntityösopimus. Hankinta sisältää 11 pakollista tarjottavaa ja hinnoiteltavaa työlajia. Kaikki sopimukseen sisältyvät tuntityökohteet toteutetaan vaativassa kaupunkiympäristössä. Sopimus tehdään 1.5.2026 – 30.4.2027 väliselle ajalle. Sopimukseen sisältyy 2 vuoden optiokausi, millä sopimusta voidaan jatkaa 30.4.2029 saakka. Hollolan kunta päättää optiokauden käytöstä 1.3.2027 mennessä. Hinnat sidotaan Metsäalan kone- ja autokuljetusindeksiin ja tarkistetaan vuosittain huhtikuussa. Hollolan kunta omistaa noin 2100 ha metsää Salpakankaan alueella, Hämeenkoskella ja Vesikansan puolella. Kunta myy puutavaraa metsäteollisuudelle vuosittain noin 0,5 milj. eurolla. Kaikki metsänhoidon työlajit tilataan yksityisiltä palveluntarjoajilta. Suunnitelman mukainen arvioitu kertymä on n. 4000 mottia vuodessa (ainespuu-, energiapuu ja latvusmassamotit yhteensä). Hollolan kunnalla on oikeus tilata tuntitöitä ja urakkamuotoisia metsänhoitotöitä tämän sopimuksen ulkopuolelta. Sopimuksen ulkopuolisia kohteita ovat esimerkiksi kunnan omistamien vuokratonttien puusto, tienvarsilta ja taajamametsistä poistettavat yksittäiset vaaralliset puut, yksittäiset myrskypuut tai yleisten alueiden hoidon yhteydessä kaadettava puusto. Tämän sopimuksen ulkopuolisia kohteita voivat olla myös kadunrakennuskohteet, putkilinjat, sähkölinjat, koulujen pihat ja muut pienimuotoiset infrakohteet.
CPV-Codes
Unterlagen & Angebotsabgabe
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Ähnliche Ausschreibungen
Finnland – Dienstleistungen in Landwirtschaft, Forstwirtschft, Gartenbau, Aquakultur und Bienenzucht – Katuviheralueiden hoitotyöt 2027 sekä optio 4 vuotta
Siilinjärven kuntaFinnlandDienstleistungen in Landwirtschaft, Forstwirtschft, Gartenbau, Aquakultur und BienenzuchtFrist in 28 TagenVeröffentlicht am 05. Nov. 2026
Finnland – Dienstleistungen im Bereich Fischzucht – Arvokalojen sopimuskasvatus 2027-2031
LuonnonvarakeskusFinnlandDienstleistungen im Bereich FischzuchtFrist in 29 TagenVeröffentlicht am 05. Nov. 2026
Finnland – Dienstleistungen in Verbindung mit der Holzgewinnung – Johtoaukean raivaukset 2027, Savon Voima Verkko Oy
Savon Voima Verkko OyFinnlandDienstleistungen in Verbindung mit der HolzgewinnungFrist in 26 TagenVeröffentlicht am 02. Nov. 2026
Finnland – Dienstleistungen in der Forstwirtschaft – Metsänhoidon palvelusopimus 2027-2028 (2029-2030)
Mäntsälän kuntaFinnlandDienstleistungen in der ForstwirtschaftHolzgewinnungDienstleistungen in Verbindung mit der HolzgewinnungFrist in 25 TagenVeröffentlicht am 29. Okt. 2026