Finnland – Portfolioverwaltung – Helsingin seurakuntayhtymän varainhoidon palvelujen hankinta
Beschreibung
Helsingin Seurakuntayhtymän kilpailutettavan varallisuuden osuus, jonka tarjouspyyntö käsittää, on noin 258 miljoonaa euroa. Tämä jakaantuu kolmeen sijoitussalkkuun: 1. Helsingin Seurakuntayhtymän rahavarojen sijoitussalkku n. 226Meur, 2. Helsingin seurakuntayhtymän hautainhoitorahaston rahavarojen sijoitussalkku n. 24Meur. ja 3. Helsingin seurakuntayhtymän testamentti- ja lahjoitusrahastojen rahavarojen sijoitussalkku n.8Meur. Helsingin Seurakuntayhtymä pitää itsellään oikeuden tehdä yksittäisiä osake- ja korkosijoituksia kilpailutettavien mandaattien ulkopuolella. Tämän varallisuuserän hoitamiseen haetaan tarjouskilpailun kautta 2 varainhoitajaa osake- ja korkosijoituksille. Tarkoitus on, että ulkoistetut salkut tulevat olemaan siis noin 129 miljoonaa euroa. Ulkoistetun salkun koko voi olla tätä pienempi tai suurempi. Osakesijoitusten osuus hallinnoitavassa salkussa tulee olemaan 59% (=50%/(35%+50%). Korkosijoitusten osuus hallinnoitavassa salkussa tulee olemaan 41% (=35%/(35%+50%). Valittavilla palveluntarjoajilla ei siis ole yksinoikeutta tuottaa hankinnan kohteena olevia palveluita. Myöhemmässä vaiheessa Helsingin Seurakuntayhtymä varaa oikeuden lisätä tai vähentää varainhoitajilla olevaa sijoitettavaa varallisuutta. Helsingin Seurakuntayhtymä tekee päätöksen myöhemmässä vaiheessa, miten kohdentaa mahdollisia lisäsijoituksia tai sijoitusten vähennyksiä varainhoitajakohtaisesti varainhoitajien hoitamasta varallisuudesta sen pohjalta, mikä on tarkoituksenmukaista sijoitustoiminnalle asetettujen tavoitteiden kannalta. Helsingin Seurakuntayhtymä tarkastelee valittujen varainhoitajien suoriutumista viimeistään 3 vuoden päästä sopimusten solmimisesta ja pitää itsellään oikeuden kohdistaa varoja uudelleen valittujen varainhoitajien välillä parhaaksi katsomallaan tavalla tarkastelun pohjalta. Lisäksi Helsingin seurakuntayhtymä pitää itsellään oikeuden tehdä yksittäisiä sijoituksia muihin sijoituksiin, kuin valittujen varainhoitajien tuotteisiin. Helsingin Seurakuntayhtymän pyytää osake- ja korkosijoituksiin tarjouksia täyden valtakirjan varainhoidosta. Hankintamenettelyssä sovelletaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 32 §:n mukaista avointa menettelyä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Sopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia. Mikäli sopimuskauden aikana asiakkaan toiveesta palvelun sisältö (Esimerkiksi salkkurakenne, muutokset perusallokaatioon tai käytettävien sijoitustuotteiden valikoima) muuttuu, hinnoittelu tarkastetaan Liitteen 5 sopimusmallin mukaisesti. Asiakas pitää itsellään oikeuden siihen, että palvelun sisältö muuttuu. Hankintamenettelyssä tarjoukset on annettava tarjouspyynnön liitteenä olevan sijoitussuunnitelman mahdollistamien rajojen mukaisesti. Tarjouspyynnön liite 1. Liikkeellelähtövaiheen toimenpiteistä ja menettelytavoista neuvotellaan palveluntarjoajien kanssa sopimusta tehtäessä erikseen, jolloin valittavien varainhoitajien kanssa tehtävässä sopimuksessa määritellään, minkä ajan puitteessa sovittua sijoitusstrategiaa noudatetaan ja varoja siirretään. Helsingin Seurakuntayhtymän tavoite on varmistaa varainhoitoon uskottujen pääomien sijoitusstrategian mukainen, laadukas, vastuullinen ja kilpailukykyinen varainhoito. Tavoitteena on, että sopimus astuu voimaan kuuden kuukauden päästä tarjouksen jätöstä tai sovittaessa aikaisemmin hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Tavoitteena on, että 19.5. jälkeen Helsingin seurakuntayhtymä voi alkaa allekirjoittamaan sopimuksia valittujen varainhoitajien kanssa. Helsingin Seurakuntayhtymä on ammattimainen sijoittaja kilpailutuksen tekohetkellä. Kilpailutukseen sisältyy haastatteluvaihe. Haastattelupäivät pidetään 11.3. klo 12-17 ja 12.3. 9-14. Lähtökohtaisesti haastattelut pidetään paikan päällä Helsingin Seurakuntayhtymän tiloissa. Varaattehan kyseisen ajankohdan ennakkoon. Kutsut haastatteluun toimitetaan maaliskuun alkupuolella. Sopimuksen arvioitu alkamispäivä on 1.6.2026.
CPV-Codes
Unterlagen & Angebotsabgabe
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Ähnliche Ausschreibungen
Finnland – Finanz- und Versicherungsdienstleistungen – Vakuutusten hankinta
Myllykoti OyFinnlandFinanz- und VersicherungsdienstleistungenFrist in 16 TagenVeröffentlicht am 06. Juli 2026
Finnland – Finanz- und Versicherungsdienstleistungen – Omaisuus- ja kuljetusvakuutukset
HuoltovarmuuskeskusFinnlandFinanz- und VersicherungsdienstleistungenFrist in 35 TagenVeröffentlicht am 06. Juli 2026
Finnland – Finanz- und Versicherungsdienstleistungen – Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Vakuutusturvan hankinta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueFinnlandFinanz- und VersicherungsdienstleistungenFrist in 30 TagenVeröffentlicht am 25. Juni 2026
Finnland – Finanz- und Versicherungsdienstleistungen – Järviseudun koulutus-kuntayhtymän ja Jamin Palvelut Oy:n vahinkovakuutusten hankinta
Järviseudun koulutuskuntayhtymäFinnlandFinanz- und VersicherungsdienstleistungenFrist in 21 TagenVeröffentlicht am 24. Juni 2026