Finnland – Umwelttechnische Beratung – Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Beschreibung
Hankinnan kohteena ovat pilaantuneeseen maaperään, sedimentteihin tai pohjaveteen liittyvät selvitykset, lupaprosessien hoitaminen ja kunnostustöiden valvonta erilaisiin maankäyttöhankkeisiin tilaajan toimintaympäristössä. Toimeksiannot ovat ammattitaitoa ja oma-aloitteisuutta vaativia asiantuntijatehtäviä. Asiantuntijatehtävät sisältävät pääsääntöisesti hankkeen valmistelua, suunnittelua, yhteistoiminnan koordinointia, päätöksenteon valmistelua, esittelyä ja raportointia jne. Kohteesta riippuen palveluntuottajalle voidaan myöntää erilaisia toimintavaltuuksia, jotka määritellään hankekohtaisesti. Hankinnan ja tehtävien sisältöä on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Kyseessä on puitejärjestely, johon valitaan osa-alueittain neljä palveluntuottajaa, mikäli hyväksyttyjä tarjouksia saapuu vähintään neljä/osa-alue. Puitejärjestely on kestoltaan kaksi vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Katso tarkemmin sopimuskauden ja puitejärjestelyn toimintamalli sopimusluonnokselta. Tampereen kaupungin lisäksi hankinnassa tilaajana on Tampereen Vesi Oy.
CPV-Codes
Unterlagen & Angebotsabgabe
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Ähnliche Ausschreibungen
Finnland – Dienstleistungen von Architektur-, Konstruktions- und Ingenieurbüros und Prüfstellen – Arolammin raakapuun kuormauspaikka, yleissuunnitelma
VäylävirastoFinnlandDienstleistungen von Architektur-, Konstruktions- und Ingenieurbüros und PrüfstellenFrist in 29 TagenVeröffentlicht am 22. Sept. 2026
Finnland – Dienstleistungen im Energiebereich – Energiatodistusten laadinta
Turun kaupunkiFinnlandDienstleistungen im EnergiebereichBeratung im Bereich EnergieeinsparungFrist in 37 TagenVeröffentlicht am 22. Sept. 2026
Finnland – Dienstleistungen von Architektur-, Konstruktions- und Ingenieurbüros und Prüfstellen – Hekan hissikonsulttipalvelut
Helsingin kaupungin asunnot OyFinnlandDienstleistungen von Architektur-, Konstruktions- und Ingenieurbüros und PrüfstellenFrist in 26 TagenVeröffentlicht am 20. Sept. 2026
Finnland – Dienstleistungen von Architektur-, Konstruktions- und Ingenieurbüros und Prüfstellen – Vaasan meriväylän pohjatutkimukset 2026
VäylävirastoFinnlandDienstleistungen von Architektur-, Konstruktions- und Ingenieurbüros und PrüfstellenFrist in 26 TagenVeröffentlicht am 20. Sept. 2026