Finland – Advertising and marketing services – Hämeen ammattikorkeakoulun markkinointikamppanja
Description
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy (HAMK) haluaa nostaa tunnettuuttaan ja arvostustaan sidosryhmiensä keskuudessa. HAMKin tavoitteena on olla ensisijainen valinta entistä useammalle nuorelle. Haluamme sidosryhmiemme ymmärtävän toimintaamme, sen merkitystä ja yhteistyömahdollisuuksia entistä paremmin. Tässä tarkoituksessa HAMK ostaa palveluna markkinointikampanjointia, jolla on kaksi pääkohderyhmää: 1. potentiaaliset nuoret hakijat ja 2. päättäjät ja elinkeinoelämän edustajat. Kampanjan on tarkoitus tukea HAMKin tavoitteita opiskelijahankinnassa sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä. Painotukset näiden kahden välillä määritellään kampanjasuunnittelun aikana. Kampanjan kesto on yksi vuosi (12 kk sopimuksen käynnistämisestä). Sopimus pyritään käynnistämään huhtikuussa 2026. Hankinta sisältää myös mahdollisuuden jatkaa sopimusta kolmella (3) erillisellä optiovuodella (1+1+1). Kampanjan kokonaisbudjetti on arviolta 150 000 € vuodessa. Tarkempi kuvaus hankittavan palvelun sisällöstä ja muista yksityiskohdista on osallistumispyynnön liitteessä 1 Hankinnan kuvaus. Hankinta toteutetaan hankintalaissa määritetyllä rajoitetulla menettelyllä, johon kuuluu kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa tällä hankintailmoituksella ja osallistumispyynnöllä pyydetään kaikkia halukkaita ja soveltuvia toimittajia jättämään osallistumishakemukset. Osallistumishakemuksen jättäneistä soveltuvista tarjoajista valitaan viisi (5) parhaaksi arvioitua menettelyn toiseen vaiheeseen. Varsinainen tarjouspyyntö ja kutsu jättää tarjoukset lähetetään jatkoon valituille. Hankintamenettelyn tarkempi kuvaus ja vertailukriteerit on esitetty osallistumispyynnöllä ja liitteessä 1.
CPV codes
Documents & submission
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Related tenders
Finland – Business and management consultancy and related services – Elintarvike- ja juomasektorin markkina-asiantuntijapalvelut Saksassa
UlkoministeriöFinlandBusiness and management consultancy and related servicesDeadline in 33 daysPublished on Nov 03, 2026
Finland – Procurement consultancy services – Julkisten hankintojen asiantuntijapalvelut
Helsingin kaupunkiFinlandProcurement consultancy servicesLegal advisory and representation servicesLegal documentation and certification servicesDeadline in 34 daysPublished on Nov 03, 2026
Finland – Printing and related services – Painatuspalveluiden ja painotuotteiden puitejärjestely
Lohjan kaupunkiFinlandPrinting and related servicesPrinted matter and related productsDeadline in 28 daysPublished on Nov 03, 2026
Finland – Business services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and security – Talous- ja henkilöstöhallinnon kokonaispalvelu
Kuntien Hankintapalvelut KuHa OyFinlandBusiness services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and securityDeadline in 16 daysPublished on Nov 03, 2026