Finlandia – Servicios relacionados con la construcción – Hintan vesilaitoslaajennuksen rakennuttaja- ja valvontapalveluiden hankinta
Descripción
Oulun Vesi -liikelaitoksen Hintan vesilaitoksen viereen suunnitellaan uusi vedenkäsittelylaitos. Hankkeen arvioitu kokonaiskustannus on noin 60 M€ ja rakentamisen on arvioitu alkavan viimeistään vuoden 2027 aikana. Rakentaminen loppuu arviolta vuonna 2029 ja laitos luovutetaan tuotantokäyttöön 2030 vuoden aikana käyttöönoton jälkeen. Hintan pintavesilaitoksen laajennusprojektille on tarve saada rakennuttajakonsultti palveluita sekä valvontaresursseja eri tekniikan aloille. Konsultit tulevat avustamaan tilaajaa jo suunnitteluvaiheessa, minkä aikana konsultit tarkastavat ja kommentoivat osaltaan toteutussuunnitelmaa, sekä auttavat tilaajaa kilpailuttamaan mm. urakoitsijat valmistelevien töiden osalta. Tämän konsulttikokonaisuuden (rakennuttajakonsultti ja -valvojat) hankintamenettelyksi on valittu rajoitettu menettely. Sopimuksen kesto on 1.6.2030 asti +1v optiokausi. Tilaaja päättää yksin option käytöstä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan helmikuusta 2022 alkaen aiheutti perustavanlaatuisen turvallisuusympäristön muutoksen. Samasta aikajaksosta alkaen ovat lisääntyneet vakavat tuhotyöt Euroopan Unionin jäsenvaltioiden (ml. Norjan) kriittistä infrastruktuuria kohtaan esim. merikaapeleiden ja -putkistojen katkaisut, rahtiliikenteen tuhotyöt, teollisuus- ja/tai kaupparakennusten tuhopoltot, raideliikenteen vahingonteot, murrot vesilaitosten alueilla, tietomurrot ja palvelunestohyökkäykset julkisiin viranomaisiin ja palvelimiin, ml. epämääräiset droonilennätykset kriittisten infrastruktuurialueiden yläpuolella. Muutos on vakavoittanut uhkailmastoa ja pakottaa erityiseen varautumiseen. Tämän turvallisuusympäristön ja -ilmaston muutoksen vuoksi Oulun kaupunki tiukentaa hankinnoissaan turvallisuus-, varautumis- ja huoltovarmuussensitiivisten tietojen käsittelyä ja jakamista, jotta voidaan suojata väestön turvallisuutta sekä väestön turvallisuutta takaavaa kansallista, kunnan omistuksessa ja hallinnassa olevaa kriittistä infrastruktuuria. Tähän luetaan myös fyysinen pääsy kriittiseen infrastruktuuriin. Turvallisuusnäkökulmaan kuuluu julkisten hankintojen lisäksi myös kiinteistökauppojen ja -vuokrauksen kriittinen tarkastelu ja tarvittaessa estäminen, kun kyseessä on toimijan, jonka kansalaisuusvaltio on julistanut Suomen epäystävälliseksi maaksi tai jonka Suomen turvallisuusviranomaiset katsovat voivan harjoittaa vihamielistä vaikuttamista, toiminta kriittisen infrastruktuurin läheisyydessä. Tästä aiheutuu väestön turvallisuudelle ilmeisen korkea riski. Tämä seikka koskee myös hankintojen palvelutuottajia, vastuutahoja ja henkilöstöä. Tämän hankinnan palvelutoiminnan kohteena on väestön turvallisuuden kannalta kriittistä infrastruktuuria (esim. kaukolämpö, vesi, sähkö, tietoliikennekaapelit, valaistus, katuvalot, satama-alue ym. rakenteet), jonka vahingoittuminen tai vahingoittaminen vaarantaa n. 220 000 asukkaan (ml. yrityksien) päivittäisen elämisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden. Vahinkotapauksessa voi olla vakava uhka kansalliselle turvallisuudelle suuren väestömäärän ja maantieteellisen kohdentumisen vuoksi. Yllä mainitun kriittisen infrastruktuurin tiedot on osittain poistettu ja/tai häivytetty internetistä ja julkisuudesta turvallisuussyistä jo Venäjän hyökkäyssodan alettua 2022. Nämä tiedot ovat siten salassa pidettäviä jatkossakin (Julkisuuslaki 24§ 7). Näistä turvallisuus-, varautumis- ja huoltovarmuusperusteluista johtuen tässä hankinnassa käytetään harkinnan varaista pakollista turvallisuusehtoa. Palvelutuottajan harkinnanvaraiset poissulkuperusteet ja sopimuksen välitön irtisanominen Hankintayksikkö edellyttää, että palvelutuottaja, sen vastuutahot ja henkilöstö ovat luotettavia (loyaliteettivelvoite) ja turvallisia toimijoita, joiden koti- ja sijaintipaikka on EU- ja ETA-alueella. Toimijat eivät saa edustaa kansalaisuusvaltiota, joka on julistanut Suomen epäystävälliseksi maaksi, tai sellaista valtiota, jos Euroopan Unionin neuvosto toteaa, että kyseinen kansalaisuusvaltio käy hyökkäyssotaa ja loukkaa toisen valtion itsenäisyyttä ja suvereniteettiä, mikä voi muodostaa Suomelle kansallisen turvallisuuden uhkan. Tämän turvallisuusehdon todentamiseksi käytetään tarvittaessa turvallisuusselvityksiä. Ehto tulee todentaa ennen kuin mahdollista turvaluokiteltua tietoa jaetaan tarjouskilpailussa ja/tai ennen kuin hankintapäätös tehdään ja hankintasopimus solmitaan. Kohteessa työskentelevän henkilöstön turvallisuuskelpoisuus todetaan tarvittaessa turvallisuusselvityksin, ja myös heiltä vaaditaan turvallisuus- ja valokuvauskieltositoumus, ennen varsinaisen työn alkamista. Palveluntuottajaan kohdistuvan turvallisuusehdon tulee olla voimassa koko hank
Códigos CPV
Documentos y presentación
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Licitaciones relacionadas
Suomi – Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut – Vt 8 parantaminen Kokkolan keskusta, rakennuttaminen ja valvonta
VäylävirastoFinlandiaArchitectural, engineering and planning servicesVencimiento en 35 díasPublicado el 03 nov 2026
Suomi – Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut – Kaavoituksen asiantuntijapalveluiden puitejärjestelysopimus ajalle (tavoite) 1.4.2027- 31.3.2029 ja optio 2 vuotta
Turun kaupunkiFinlandiaArchitectural, engineering and planning servicesUrban planning and landscape architectural servicesArchitectural, construction, engineering and inspection servicesVencimiento en 40 díasPublicado el 03 nov 2026
Suomi – Ympäristötekniset konsulttipalvelut – Vastuullisuuskonsultointi
Senaatti-kiinteistötFinlandiaEnvironmental engineering consultancy servicesVencimiento en 30 díasPublicado el 03 nov 2026
Finland, Sweden – Architectural, construction, engineering and inspection services – Sea-ice observations and inference of sea-ice properties
VäylävirastoFinlandiaArchitectural, construction, engineering and inspection servicesVencimiento en 28 díasPublicado el 02 nov 2026