Suomi – Henkilökunnan koulutuspalvelut – Henkilöstön osaamisen kehittämisen palvelut 2027-2029 (2030)
Kuvaus
Hankinnan kohteena on Jyväskylän kaupungin henkilöstöön kuuluvien esimiesten ja työyhteisöjen osaamisen kehittämisen palvelut. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä jakaminen ei palvelun luonteen vuoksi ole tarkoituksenmukaista eikä jaosta saada selkeää. Sen sijaan poolista tehdään melko suuri, jotta saadaan laaja-alainen asiantuntijuus turvattua. Palveluiden hankinta voidaan toteuttaa joko henkilöstöhallinnon tai työyksiköiden esimiesten hankkimana tilanteissa, joissa on havaittu kehittämistarvetta. Tuleva hankinta koskee kaikkia Jyväskylän kaupungin toimialoja ja liikelaitoksia. Tarjouskilpailulla muodostetaan 15 yrityksen/toimijan pooli, tai useamman, mikäli mukaan ei saada vähintään 25 valmentajaa. Jos soveltuvia tarjouksia on vähemmän kuin 15, valitaan kaikki soveltuvat tarjoukset. Jotta turvataan pientenkin toimijoiden pääseminen hankintaan mukaan, rinnakkaisia tarjouksia ei hyväksytä, ja yksi yritys/toimija voi tarjota 1-3 asiantuntijaa pooliin. Palvelun käynnistämisen tavoiteaika on 1.3.2027. Lisätiedot hankinnan kohteesta tarjouspyynnöstä ja sen liitteistä.
CPV-koodit
Asiakirjat & lähetys
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Aiheeseen liittyvät hankinnat
Suomi – Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut – Työmarkkinoiden muuttuviin osaamistarpeisiin vastaavien työvoimakoulutusten dynaaminen toimittajarekisteri (DPS)
Oulun kaupunkiSuomiAdult and other education servicesEi eräpäivää annettuJulkaistu 01.11.2026
Suomi – Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut – Turun työllisyysalueen kotoutumiskoulutus
Turun kaupunkiSuomiAdult and other education servicesEräpäivä 25 päivässäJulkaistu 28.10.2026
Suomi – Henkilökunnan koulutuspalvelut – Henkilöstön osaamisen kehittäminen - toimittajarekisteri
Turun kaupunkiSuomiStaff training servicesEräpäivä 4 päivässäJulkaistu 28.10.2026
Suomi – Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut – Kirkkonummen, Vihdin ja Siuntion työvoimapalveluiden yhteishankintakoulutusten monitoimittajapuitejärjestelyn hankinta
Kirkkonummen kuntaSuomiAdult and other education servicesTraining servicesEräpäivä 25 päivässäJulkaistu 27.10.2026