Finnország – Építési munkák – Sörnäisten metroaseman perusparannus PJU-hankinta
Description
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy ("KLOY" tai "Tilaajan edustaja") järjestää Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen ("HKL" tai "Tilaaja") toimeksiannosta tarjouskilpailun Sörnäisten metroaseman perusparannus-hankkeen toteutuksesta PJU:na tämän hankintailmoituksen ja sen liitteiden mukaisesti. Sörnäisten metroasema sijaitsee tiiviissä kaupunkirakenteessa ja merkittävässä liikenteen solmukohdassa Helsingin Alppiharjussa ja se on valmistunut vuonna 1984. Metroasema on Vaasanpuistikon, Helsinginkadun ja Torkkelinmäen alle sijoittuva luola-asema, joka palvelee yhtä Suomen tiheimmin asutuista kaupunginosista. Aseman asiakastiloihin kuuluvat laituritaso, lippuhalli liiketiloineen sekä maanpäälliset sisäänkäynnit. Vuonna 2025 päivittäisiä käyttäjiä oli 33 700, mikä tekee asemasta metroverkoston kolmanneksi käytetyimmän. Hanke on aikataulutettu toteutettavaksi samaan aikaan Junatien metrosillan uusimisen kanssa, joka katkaisee metroliikenteen Kalasataman ja Sörnäisten väliltä arviolta seitsemäksi (7) kuukaudeksi. Paloturvallisuuden ja laituritason talotekniikan perusparannuksen yhteydessä Sörnäisissä uusitaan erillisenä projektina myös laituritasolle johtavat tasonvaihtolaitteet. Hankkeessa laituritasolle rakennetaan vastaavat savuotsarakenteet ja savusulkuovet, jotka toteutettiin Rautatientorin metroasemalle vuonna 2024. Lisäksi laiturialueen talotekniikka ja VSS-laitteistot uusitaan ja parannetaan laituritason valaistus ja yleisilme. Urakka toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana tavoitebudjetilla. Kyseessä on yhteistoiminnallinen toteutusmuoto, jossa yhteistoiminnan toteutumista tuetaan käytetyllä sopimusrakenteella ja siihen liittyvällä kaupallisella mallilla. Osallistumisvaiheeseen liittyvät tiedot ja dokumentit tulee laatia sekä toimittaa Tarjouspalvelu.fi-palvelussa. Osallistumishakemuksen tulee sisältää kaikki pyydetyt tiedot ja dokumentit. Kaikki osallistumishakemukseen liitettävät dokumentit toimitetaan Tilaajalle Tarjouspalvelu.fi-palvelun kautta. Tarjouspyyntöaineisto: Osa kilpailutuksen liiteasiakirjoista on luokiteltu luottamukselliseksi hankkeen ollessa kriittistä infrastruktuuria. Ne liiteasiakirjat, jotka ovat luottamuksellisia, on luovutettavissa osallistumishakemuksen toimittaneelle yritykselle allekirjoitetun salassapitositoutumislomakkeen (liite 4.1) toimittamisen jälkeen. Salassapitositoumus toimitetaan Tilaajalle osallistumishakemuksen yhteydessä. Allekirjoitetun salassapitositoumuksen jälkeen yritykselle toimitaan loput liiteasiakirjoista NiiniPlus-projektipankin sähköpostilinkin kautta. Samat asiakirjat toimivat tarjousvaiheen liiteasiakirjoina. Ks. tarkemmin Liite 2 Tarjouspyyntö.
Codes CPV
Documents et soumission
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Marchés similaires
Finnország – Építési munkák – KVR-urakka, TVT Pääskysillankatu 4
TVT Asunnot OyFinlandeConstruction workDélai dans 11 joursPublié le 30 août 2026
Finnország – Építési munkák – Oulun Musiikkikeskuksen perusparannuksen Yhteistoiminnallinen Suunnittele ja Rakenna (SR) -urakka, osallistumisilmoitus
Oulun kaupunkiFinlandeConstruction workArchitectural, construction, engineering and inspection servicesAucune date limite donnéePublié le 27 août 2026
Finnország – Építési munkák – Kokonaisurakka, peruskorjaus, Helsinki, Heka Itäkeskus Asiakkaankatu 4
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala, asuntotuotantoFinlandeConstruction workDélai dans 28 joursPublié le 27 août 2026
Finnország – Építési munkák – Työkkälänkatu 17 Piharakennuksen saneeraus
TVT Asunnot OyFinlandeConstruction workDélai dans 30 joursPublié le 26 août 2026