Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Kaavasuunnittelun konsulttipalvelut
Description
Tuusulan kunta pyytää tarjousta erilaisista kaavasuunnitteluun liittyvistä konsulttipalveluista. Tällä hankinnalla tullaan perustamaan puitesopimus, johon tullaan valitsemaan enintään kolme (3) puitesopimustoimittajaa kuhunkin kuvattuun osa-alueeseen. Tarjouksen voi jättää koskien yhtä tai useampaa osa-aluetta. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdelle yhden vuoden optiokaudelle (2+1+1 vuotta). Sopimuskauden tavoitteena on alkaa 1.9.2026. Sopimuskautena tullaan teettämään kaavoitukseen liittyviä erityyppisiä toimeksiantoja. Tulevat toimeksiannot tarjotaan puitesopimuskilpailutuksessa menestymisjärjestyksen mukaisesti konsulteille. Mikäli toimeksiannon suorittamiseksi Toimittajalla ei ole tarvittavia resursseja, tarjotaan toimeksiantoa seuraavalle. Tilaaja pidättää mahdollisuuden tilata työn miltä tahansa puitesopimuksen kulloisenkin osa-alueen kilpailutuksessa kolmelta parhaiten menestyneeltä Toimittajalta kun toimeksiannon suuruus on alle 60 000 € (alv 0%) ja tähän on erityisen vahvat peruste. Puitesopimus ei anna yksinoikeutta toimeksiantoihin. Tilaaja ei sido määräostovelvoite. Tilaaja hankkii konsulttipalveluja määrärahansa puitteissa.
Codes CPV
Documents et soumission
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Marchés similaires
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – OULA Tasoristeysturvallisuuden parantaminen välillä Penttilä-Piltonen rakentamissuunnittelu, osallistumispyyntö
VäylävirastoFinlandeArchitectural, construction, engineering and inspection servicesAucune date limite donnéePublié le 21 juil. 2026
Finnország – Laboratóriumi szolgáltatások – Liete- ja mädätenäytteiden laboratorioanalyysipalvelut 2026–2027
Kuljetus Tero Liukas OyFinlandeLaboratory servicesDélai dans 24 joursPublié le 20 juil. 2026
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Lappeenranta-Lauritsala rakennuttajakonsulttipalvelut
VäylävirastoFinlandeArchitectural, construction, engineering and inspection servicesRailway engineering servicesConstruction-related servicesDélai dans 27 joursPublié le 16 juil. 2026
Finnország – Építészeti, építési, mérnöki és vizsgálati szolgáltatások – Valkeakosken kaupungin rakennusten tutkimuspalvelut, puitesopimus ajalle 1.9.2026-31.8.2028 + optio 12 kk + 12 kk
Valkeakosken kaupunkiFinlandeArchitectural, construction, engineering and inspection servicesArchitectural, engineering and planning servicesBuilding-fabric consultancy servicesDélai dans 24 joursPublié le 13 juil. 2026