Suomi – Mainonta- ja markkinointipalvelut – Hämeen ammattikorkeakoulun markkinointikamppanja
Leírás
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy (HAMK) haluaa nostaa tunnettuuttaan ja arvostustaan sidosryhmiensä keskuudessa. HAMKin tavoitteena on olla ensisijainen valinta entistä useammalle nuorelle. Haluamme sidosryhmiemme ymmärtävän toimintaamme, sen merkitystä ja yhteistyömahdollisuuksia entistä paremmin. Tässä tarkoituksessa HAMK ostaa palveluna markkinointikampanjointia, jolla on kaksi pääkohderyhmää: 1. potentiaaliset nuoret hakijat ja 2. päättäjät ja elinkeinoelämän edustajat. Kampanjan on tarkoitus tukea HAMKin tavoitteita opiskelijahankinnassa sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä. Painotukset näiden kahden välillä määritellään kampanjasuunnittelun aikana. Kampanjan kesto on yksi vuosi (12 kk sopimuksen käynnistämisestä). Sopimus pyritään käynnistämään huhtikuussa 2026. Hankinta sisältää myös mahdollisuuden jatkaa sopimusta kolmella (3) erillisellä optiovuodella (1+1+1). Kampanjan kokonaisbudjetti on arviolta 150 000 € vuodessa. Tarkempi kuvaus hankittavan palvelun sisällöstä ja muista yksityiskohdista on osallistumispyynnön liitteessä 1 Hankinnan kuvaus. Hankinta toteutetaan hankintalaissa määritetyllä rajoitetulla menettelyllä, johon kuuluu kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa tällä hankintailmoituksella ja osallistumispyynnöllä pyydetään kaikkia halukkaita ja soveltuvia toimittajia jättämään osallistumishakemukset. Osallistumishakemuksen jättäneistä soveltuvista tarjoajista valitaan viisi (5) parhaaksi arvioitua menettelyn toiseen vaiheeseen. Varsinainen tarjouspyyntö ja kutsu jättää tarjoukset lähetetään jatkoon valituille. Hankintamenettelyn tarkempi kuvaus ja vertailukriteerit on esitetty osallistumispyynnöllä ja liitteessä 1.
CPV kódok
Dokumentumok és benyújtás
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Kapcsolódó közbeszerzések
Suomi – Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus – Aloittavan yrittäjän neuvontapalvelut
Jyväskylän kaupunkiFinnországBusiness services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and securityHatáridő 29 nap múlvaMegjelent 2026. nov. 02.
Suomi – Oikeudelliset palvelut – VR-Yhtymä Oyj: Osallistumispyyntö / Oikeudelliset palvelut
VR-Yhtymä OyjFinnországLegal servicesNincs határidő megadvaMegjelent 2026. nov. 02.
Suomi – Lakisääteiset tilintarkastuspalvelut – Espoon kaupungin sekä kaupunkikonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen ja säätiöiden tilintarkastuspalveluiden hankinta 2027
Espoon kaupunkiFinnországStatutory audit servicesAuditing servicesHatáridő 20 nap múlvaMegjelent 2026. nov. 02.
Suomi – Käännöspalvelut – Valtioneuvoston ja oikeuskanslerinviraston monikielisiä käännöspalveluita koskeva puitejärjestely 2027-2029 (2030/2031)
Valtioneuvoston kansliaFinnországTranslation servicesHatáridő 34 nap múlvaMegjelent 2026. nov. 02.