Finnország – Élelmezési szolgáltatások – Kotiin annettavien palveluiden ateriapalvelut
Popis
Hankinna kohteena Cook and Chill -menetelmällä valmistettuja aterioita ja niiden toimittamista asiakkaiden kotiin. Kotiin toimitettavalla aterialla tarkoitetaan yksittäispakattua, yhtä päivän pääateriaa, jonka tulee ateriakokonaisuutena kattaa noin kolmannes päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Asiakas voi lämmittää ateriansa oman aikataulunsa mukaan. Kotiateriapalvelun tarve voi syntyä yllättäen tai siihen siirrytään suunnitellusti henkilön toimintakyvyn heiketessä. Ateriapalvelun voi saada hyvinvointialueen myöntämisperusteiden mukaisesti. Tilaaja määrittelee palvelun piiriin kuuluvat Asiakkaat ja pudotuspaikat sopimuskauden aikana. Asiakkaat määrittelevät tilaamiensa aterioiden määrät. Palveluun kuuluvia aterioita valmistavan yrityksen tulee täyttää elintarvikelain (297/2021) ja Maa- ja metsätalousministeriön elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (318/2021) mukaiset rakenteelliset ja toiminnalliset vaatimukset elintarvikehuoneistosta, elintarvikkeiden laadusta, käsittelyhygieniasta, säilytyksestä ja kuljetuksesta sekä omavalvonnasta. Aterioiden tuotanto- ja välivarastointitilojen tulee olla elintarviketoimintaan soveltuvia. Palvelun sisältö tarkemmin liitteessä "Palvelunkuvaus"
Kódy CPV
Dokumenty a odovzdanie
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Súvisiace zákazky
Finnország – Élelmezési szolgáltatások – Tikkurilan vanhustenkeskuksen ateriapalvelujen hankinta
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueFínskoCatering servicesDeadline za 27 dniPublikované 07. 7. 2026
Finnország – Házhozszállítási szolgáltatások – Ateriakuljetuspalvelut Turun vankilaan
Leijona Catering OyFínskoMeal delivery serviceDeadline za 9 dniPublikované 05. 7. 2026
Finnország – Szállodai szállásszolgáltatás – Global Accommodation Services 2027 (00710)
Hansel OyFínskoHotel accommodation servicesOther hotel servicesDeadline za 48 dniPublikované 24. 6. 2026
Finnország – Szállodaipari, éttermi és kiskereskedelmi szolgáltatások – Ruokapalvelut, Hartolan kunta
Hartolan kuntaFínskoHotel, restaurant and retail trade servicesFood, beverages, tobacco and related productsDeadline za 46 dniPublikované 23. 6. 2026