Finnország – Élelmezési szolgáltatások – Kotiin annettavien palveluiden ateriapalvelut
Beschrijving
Hankinna kohteena Cook and Chill -menetelmällä valmistettuja aterioita ja niiden toimittamista asiakkaiden kotiin. Kotiin toimitettavalla aterialla tarkoitetaan yksittäispakattua, yhtä päivän pääateriaa, jonka tulee ateriakokonaisuutena kattaa noin kolmannes päivän energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Asiakas voi lämmittää ateriansa oman aikataulunsa mukaan. Kotiateriapalvelun tarve voi syntyä yllättäen tai siihen siirrytään suunnitellusti henkilön toimintakyvyn heiketessä. Ateriapalvelun voi saada hyvinvointialueen myöntämisperusteiden mukaisesti. Tilaaja määrittelee palvelun piiriin kuuluvat Asiakkaat ja pudotuspaikat sopimuskauden aikana. Asiakkaat määrittelevät tilaamiensa aterioiden määrät. Palveluun kuuluvia aterioita valmistavan yrityksen tulee täyttää elintarvikelain (297/2021) ja Maa- ja metsätalousministeriön elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (318/2021) mukaiset rakenteelliset ja toiminnalliset vaatimukset elintarvikehuoneistosta, elintarvikkeiden laadusta, käsittelyhygieniasta, säilytyksestä ja kuljetuksesta sekä omavalvonnasta. Aterioiden tuotanto- ja välivarastointitilojen tulee olla elintarviketoimintaan soveltuvia. Palvelun sisältö tarkemmin liitteessä "Palvelunkuvaus"
CPV-codes
Documenten & inzending
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Vergelijkbare aanbestedingen
Finnország – Élelmezési szolgáltatások – Tikkurilan vanhustenkeskuksen ateriapalvelujen hankinta
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueFinlandCatering servicesVervaldatum over 27 dagenGepubliceerd op 07 jul 2026
Finnország – Házhozszállítási szolgáltatások – Ateriakuljetuspalvelut Turun vankilaan
Leijona Catering OyFinlandMeal delivery serviceVervaldatum over 9 dagenGepubliceerd op 05 jul 2026
Finnország – Szállodai szállásszolgáltatás – Global Accommodation Services 2027 (00710)
Hansel OyFinlandHotel accommodation servicesOther hotel servicesVervaldatum over 48 dagenGepubliceerd op 24 jun 2026
Finnország – Szállodaipari, éttermi és kiskereskedelmi szolgáltatások – Ruokapalvelut, Hartolan kunta
Hartolan kuntaFinlandHotel, restaurant and retail trade servicesFood, beverages, tobacco and related productsVervaldatum over 46 dagenGepubliceerd op 23 jun 2026