Finland – Health and social work services – Yhteisöllisen asumisen hankinta ikääntyneille
Description
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue kilpailuttaa yhteisöllisen asumisen palvelut ikääntyneille. Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. Yhteisöllistä asumista järjestetään asiakkaalle, joka tarvitsee sitä alentuneen toimintakyvyn tai kohonneen hoidon ja huolenpidon tarpeen vuoksi johtuen korkeasta iästä, sairaudesta, vammasta tai muusta vastaavasta syystä. Jokaisesta tarjottavasta yksiköstä tulee tehdä oma tarjous. Hankittavat palvelut ja esimerkiksi ohjaava henkilöstörakenne on kuvattuna tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus. Palvelu on toteutettava sekä suomen että ruotsin kielellä asiakkaan äidinkielen mukaan. Palvelu on toteutettava voimassa olevan lainsäädännön sekä alemman tasoisten viranomaisten määräysten mukaisesti. Hankintalain mukaisesti laskettu hankinnan arvonlisäveroton ennakoitu arvo sopimuskaudelle optioineen on 7 000 000 euroa. Sopimuskausi alkaa arviolta 1.5.2026 ja on voimassa kaksi (2) vuotta. Tilaajalla on mahdollisuus kahteen vuoden pituiseen optiokauteen (1+1 vuotta). Katso tarkemmin sopimusluonnos. Tarjottavan yksikön tulee sijaita Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella tai sen rajakunnassa. Rajakunnat ovat: Helsinki, Vantaa, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Pornainen, Mäntsälä, Orimattila, Iitti, Kouvola ja Pyhtää.
CPV codes
Documents & submission
Contains data from Tenders Electronic Daily (TED), © European Union, ted.europa.eu — CC BY 4.0.
Related tenders
Finland – Dental practice and related services – Suun terveydenhuollon palvelut (ovenkahva) Sotilaslääketieteen Keskuksen terveysasemille 2027-2029 (2030)
Puolustusvoimien logistiikkalaitosFinlandDental practice and related servicesDeadline in 39 daysPublished on Jul 22, 2026
Finland – Dental practice and related services – Suun terveydenhuollon palvelut palveluntuottajan tiloissa
Keski-Suomen hyvinvointialueFinlandDental practice and related servicesDeadline in 39 daysPublished on Jul 19, 2026
Finland – Medical imaging services – Ultraäänitutkimuspalvelut lausuntoineen
Lapin hyvinvointialueFinlandMedical imaging servicesHealth servicesMedical hospital servicesDeadline in 39 daysPublished on Jul 13, 2026
Finland – Social work services without accommodation – Ihmiskaupan uhrien auttamistoimien hankinta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueFinlandSocial work services without accommodationPsychiatrist or psychologist servicesGuidance and counselling servicesDeadline in 43 daysPublished on Jul 13, 2026